Paljon Puuhaa Ennen Joulua

Eilen oli melkonen päivä. Menin ja touhusin ja hösäsin koko päivän, ja silti ei ollu kiireen tunnetta ollenkaan. Oli itse asiassa tosi mukava päivä.

Toissapäivänä mulla tuli kaveri, Anita, yöks käymään. Anita on Honkongista, eikä puhu suomea. Mentiin sitten eilen käymään kiinalaisessa syömässä, sellanen mesta kuin Oriental Food Palaca Hyvinkäällä. Erinomasta ruokaa ja ystävällinen palvelu. Mun naama tiedetään siellä jo.
Sen lisäks laitoin pyykkiä, siivoilin, ompelin ja ties mitä. Ompelin siskolle joululahjaks vanhoista farkuista laukun. Saa nähä tykkääkö se siitä ollenkaan. Musta se ainakin on viehättävä. Meinasin muutenkin tänä vuonna ommella tai muuten ite tehä ison osan lahjoista kavereilel ja suvulle.
Sekin on vielä auki, missä vietän joulun. Kun mun mutsi asuu tätä nykyä miesystävänsä luona, ja sen miesystävän tytär haluis ulkomaille. Ite menisin mielellään mutsille jouluks, niin oon aina tehny. Melkeen aina. Mut voi olla, et jos ne lähteeki, nin Saku jää paikalle, voisin sillon viettää joulua sen kanssa. Ja jos iskä ja Samiki tulis.... Tosin ois ihanaa viettää toisaalta joulu Annun kanssa, se vaan ei taida päästä tulemaan... tosin voishan sitä aina kysyä.

Mutta tällästä...

Astetta Rankemmin

Kirjottelen taas hyyvin pitkästä aikaa.

Hyvin pitkästä.

Asuilen edelleen Kaislikossa ja painin ongelmieni kanssa. Nyt on kuitenkin asiat menneet astetta rankemmiksi.

Mun lääkitykseen lisättiin uus lääke. Se otetaan aamuisin. En ainakaan vielä oo huomannu minkäänlaista muutosta itessäni. Ehkä oon väsyneempi ja alakulosempi, vaikee sanoo. Ja liittyykö sekään sitten siihen että on uus lääke vai ei.

Mun raha-asiat on menneet taas vaihteen vuoksi päin prinkkalaa. Nyt rahat on aikusten takana ja mulla on ostokielto. En saa ostaa mitään, oikeestaan yhtään mitään. Ja nyt myydäkkään, etten ajattelis muita asioita kuin niitä mitä mun pitäs pohtia. Ja mun puheet kuulemma on useimmiten nettitikkuun ja ostamiseen liittyvää. Min pitäs kuulemma miettiä, mitä yritän niillä täyttää.
Hyvä kysymys.

Ja sitten on hygienia-asiat. Ne ei ole koskaan menneet kovinkaan hyvin. Ja nyt ne on menny, hm, tavallistakin huonommin.
Mut on pistetty rasteille. Eli mun hygienianhoitoa vahditaan niin, että aamuin illoin meen kertomaan tehneeni ne asiat. Sisältää puhtaat vaatteet, dödön, suihkun, aamupesut ja lääkkeet. Ja hampaiden harjauksen. Lääkkeet ei ole ongelma, ne hoidan kyllä muutenkin. Puhtaat vaatteet tulee yleensä kanssa vaihdettua. Suihkussa oon aiemmin käyny suunnilleen joka toinen päivä, joka ei tuolla nyt sitten riitä. Hampaidenpesu on suurin ongelma. En saa sitä hoidetuksi.

Ja sitten on se iänikuinen huone. En saa sitä pidettyä niin kasassa kuin ois tarvis. Se oli tossa välissä ihan ok, mutta nyt mua itteäni on ryhtyny ihan tosissaan kyrpimään koko touhu. Sinne syntyy koko ajan merkillisiä kasoja, mulla on niin paljon vaatteita ettei ne enää taho mahtua kaappiin. Mulla on rutosti koriste-esineitä. Mulla on ihan liikaa kaikkea.

Ja sitten on vaateongelma vielä toisessakin mielessä. Mun reidet hankaa yhteen ja tappaa mun kaikki housut hajalle. Eli mun huosujen käyttöikä on murto-osa normaalipainosten housujen käyttöiästä. RARGH!!!

Mutta ongelmahan siis oikeesti on mun pääni. Miksen saa hommiani hoidettua? Miksen pysty pitämään päätöksistäni kiinni? Miksi haluan dataa ja ostaa tavaraa?

Oon muutaman kerran aina kysyny kyllä miksi. Lopputulos useimmiten on vaan se, että mun ajatukset ohjautuu asian vierelle. En vastaa itse kysymykseen. Ja jos yritän.... On tyhjää, pelkkää tyhjää. Ikäänkuin valkonen seinä.

Ja tää nyt on se tärkeä kysymys. Miksen huolehi itestäni? Tai aikusten sanoin, välitä?
Ehkä se onkin niin. Muut on tärkeämpiä mulle kuin minä itse. On vaan oikeasti aivan uskomattoman kamalan vaikeaa myöntää jotain sellasta itelleen. Oikeasti.
Tiedän pelkääväni päätöksistä syntyvää vastuuta. Koska joutuu kantamaan omien päätöstensä vastuun silloin kokonaan itse. Mutta apuahan voi aina pyytää, niin kaikki sanoo ja niinhän se on. Mutta kuinka vaikeeta se avun pyytäminen loppujen lopuks onkaan! Vaikeeta, ainkin mulle. Sen myöntäminen, ettei kaikki meekkään suunnitellusti.

Oon uskomattoman taitava valehtelemaan itelleni. Ja jos valehtelee itelleen, kaikki muutkin luulee sen olevan totta.
Mä yritän sanoa sen niin että itekkin ymmärrän.

Nyt ei mene hyvin. Nyt on aika kuunnella muita ja tehdä asialle jotain.

Ja pyytää siihen apua.