Nyt Ei Ihan Skulaa

Nyt hengaan kaverin luona Leppävaarassa. Kaveri ite on töissä, ja kiusaan sen pikkusysterii siis nytten. Tai se mua.

Mun piti kirjottaa jotain tosi filosofista. Muttei onnistu.

Älä koskaan koeta kirjottaa mitään filosofista kun katot sekopään kaverin kanssa kuvaton.comia.

Shrek ja Ikuinen Onni

Mielenkiintosta, miten onnistunki aina olemaan peeaa. Ja pahasti. Nyt viel tavallista pahemmin...

Menin eilen Helsinkiin hakemaan Huutonetistä huutamani kimonon, joka makso mulle 61€. Ei paha hinta... paitsi et jouduin pummimaan matkarahat kaverilta. Ja nyt meen sunnuntaina kirppikselle (kaveri hakee mut ja kamata lauantaina), niin ei ole vaihtorahaa. Tosin, toivotaan et sen jälkeen on...

Toisaalta... mun pikkubroidi on mulle neljäkymppii auki... ja ite oon yhelle frendille 16 euroo auki. Kääks! Aika masentavaa....

Eilen sitte Helsingissä tapasin kanssa yhen kaverin. Mentiin kattomaan Shrek ja ikuinen onni, ja sen jälkeen keskusteltiin henkeviä. Tai minä puhuin, se vältteli. Kylhän se kuunteli mut.. totuuksien kuuleminen ei oo kenellekkään helppoa. Minä jos kuka sen tiiän. On oikeesti aika ahistavaa joutua ottamaan vastuu omista teoistaan ja päätöksistään... Ja sekin myöns, et ois paljon helpompi jos joku muu päätttäs sun puolesta. Mut kuinka onnellinen ihminen vois sillon olla?

Ei kai kovin?

Kaksikymmentä On Iso Ongelma

On melkeimpä järkyttävää tajuta, että kohta sitä on jo 20 vuotta vanha. Ei olo tunnu yhtään niin vanhalta vielä. Varsinkin kun kaikki kaverit ovat nuorempia kuin minä itse.

Toisaalta, sekin on hämmentävää, miten 19-vuotiaana olo ei ole haitannut ollenkaan. Liekö 20 sitten jonkinlainen rajapyykki? Koska juuri 20 on se joka mielenrauhaani häiritsee.

Ja siinä aasinsilta todellisiin ongelmiini:

1. Miten ja missä järjestän synttärini

2. Mitä halvattua laitan sinne päälle?!?!?!

Jep, ongelmansa kullakin.

Mutta oikeasti. En todellakaan viitsisi pitää taas viisiä, tai jopa kuusia eri synttäreitä vain koska kaikki kaverini eivät tunne toisiaan. Joten olen ajatellut pitää sellaiset synttärit, jonne kutsuisin kaikki kaverini kerralla. Ongelmana siinä taas on, että missä hitossa ne voisi silloin pitää? Koska kavereita minulla on aika monta, ja jos suurin osa kutsutista pääsee paikalle, paikalla lienee jopa lähemmäs 20 henkeä. Kaislikkoon en kahdesta syystä viitsi ihmisiä kutsua: Se on melko pieni sille joukolle, ja sinne meno maksaa melko paljon.

Olen alustavasti ajatellut, että voisi pitää nyyttäripiknikin jossain Helsingin puistossa, mutta sen ongelma on säävara. Mihin mennä jos sää onkin kurja ja sateinen? Joten plan B olisi ihan hyvä idea myös.... Toisaalta, kaikki eivät kuitenkaan yhtäaikaa pääse tulemaan, mikä on harmi. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun kutsua pari Traconin tuttua, ja muita vastaavia. Niin kamalan, kamalan hankalaa!

Mitä mie teeeen?

Olet Vastuussa Onnestasi

Tieten tahtoen tehdyt muutokset ovat tavallaan ne kaikkein vaikeimmat. Jo totuttuja tapoja on yllättävn hankala muuttaa. Mutta se onnistuu. Surkeana esimerkkinä toimii, että kirjoitin ennen A:n terävänä, mutta ihastuin pyöreäkärkiseen A:han ja opettelin kirjoittamaan sen niin. Ja nykyään kirjoitan aina A:n pyöreänä.

Paremman esimerkin luin KG-lehdestä: Opettele uudet asiat pienissä erissä. Kuten esimerkiksi Laihdutus. Pura se pieniin paloihin, ja käytä vaikka viikko kunkin palan pureksimiseen. Vaikka näin: Minun tarvitsee syödä enemmän kasviksia, joten huolehdin siitä että lautaselleni ilmaantuu vähintään puolet lautasen koosta kasviksia. Ja kun tästä on tullut tapa, sitä ei edes huomaa. Ja siitä seuraavaan asiaan! Helpottaa elämäntapamuutoksen tekemistä, koska ainakin itseä sellainen isona pakettina suorastaan karmii. Päässä pyörii vain, kuinka saan ikinä sen valmiiksi!? En ainakaan ajattelamalla niin.

On myös joitain muutoksia, joita haluaisi toteuttaa, muttei oikeasti pysty. Ja nyt ei puhuta "Emmie vaan jaksa tai kehtaa"- en-pysty-tähän-ajattelutavasta, vaan fyysisistä esteistä. Itse rakastaisin samoilla metsissä, kerätä kasveja ja sieniä ja valokuvata metsän elämää. Mutten voi, ainakaan niin paljoa kuin haluaisin. Ensinnäkin, tarvitsisin paremman kameran kuin mitä minulla nyt on, ja toisekseen, siellä missä asun sellaista metsää joka olisi edes hiukan löhempänä luonnontilaa ei ole kovin lähellä.

Sitten on myös muutoksia, jotka eivät suoraan kosketa sinua, mutta liittyvät sinuun kuitenkin. Sellainen kohtasi itseäni juuri äskettäin: isäni oli löytäyt naisystävän. SDe ei haittaa minua lainkaan, enkä tunne oloani mitenkään oudoksia asian suhteen. Jollekin se voisi kuitnekin olla järkytys. Myös ikäni vaikuttaa asiaan: olen täysi-ikäinen, en enää niin vahvasti vanhemmistaan riippuvainen lapsi.

Suurimmat muutokset lähtevät kuitenkin itsestä. Olen itse vastuussa omasta elämästäni ja onnestani. En voi odottaa ja olettaa jonkun muun tekevän kaiken minulle valmiiksi, avustavan ja tukevan. Voin toivoa apua, voin pyytää apua ja saada apua, mutta kukaan, kukaan, ei tee päätöksiä ja valintoja puolestani. Olen itse vastuussa niistä. Ja vastuu on pelottavaa. Olen vastuussa päätöksistäni, olivatpa ne hyviä tai huonoja, ja jokainen, ainakin minä, pelkää tekevänsä huonoja päätöksiä. Kaipaan ja etsin tukea päätöksilleni paljon. Mieluiten antaisin jokun toisen päättää. Mutta koska olen jo täysi-ikäinen, vain minä itse voin tehdä päätökseni elämässäni. Ja kantaa vastuun niistä.

Ja jos aion löytää oman polkuni, juuri sen polun, jota juuri minä haluan kulkea, minun on opittava ottamaan vastuu päätöksistäni. Jotta löytäisin polkuni, on minun kuitenkin ensin kysyttävä itseltäni, mitä haluan elämältäni. Mitä minä haluan elämältäni?

Siihen ei ole todellakaan helppoa vastata. Vastaukset on löydettävä itse, kukaan ei niitä voi sinulle tai minulle kertoa.

Mitä siis vastaan?

En tiedä vielä. On aivan liikaa vaihtoehtoja, on aivan liikaa eri asioita joita voisi tehdä.

Muutos Tuo Onnen, Paikollaan Pysyminen Sen Vie

(Alusvaatevaroitus: Pari kuvaa alusvaatteista sängyn päällä)


Aina joskus on aika muuttua. Joskus muutos tulee toivomatta, joskus muutos tulee tieten tahtoen.

Mutta muutos sattuu, aina.

Oli se sitten muutos parempaan tai huonompaan, muutos on tuskallinen. Muutos on askel tuntemattomaan. Pois tutusta.

Ja silti, elämä on muutosta.

Ei pelkkä elossa pysyminen, vaan eläminen. Jos jää paikalleen, jää paljosta paitsi. Jos ei uskalla kiivetä, ei myös putoa, mutta joutuu katsomaan tavoitettaan alhaalta käsin.

Ja nyt, kaikkien aikaisempien muutosten jälkeen, edessäni on taas muutos. Tällä kertaa se alkoi paljon hiljaisemmin, paljon pienemmästä asiasta kuin aiemmin. Ja silti se on muutos, jota olen yrittänyt käynnistää jo pitkään.

Mutta nyt se alkoi spontaanisti. Ja kaiken lisäksi niin typerästä syystä...!

Haluan nätimmät pantsut.

Eikä se ole niiin yksinkertasta. Haluan yhteensopivat rintsikat ja pantsut. Ja koska tavallisten vaatekauppojen rintaliivivalikoimat D-kuppiselle on niin heikkoa, myös yhteensopivien pantsujen löytyminen on kiven alla. Onnistuin kuitenkin löytämään Lindexiltä yhdet kivat rintsikat. Jotka ei olleet ne jotka halusin. Etin niihin sitte sopivia alushousuja.



Löysin paritki sopivat alkkarit, mut nämä on mun kohalla kahessa osassa normaalista poikkeevat: Ne on melkeen kokonaan pitsiä, ja ne on melkeen stringit.



Sen lisäks löysin Lindeksiltä sukkanauhapidikkeet. Rakastuin!



Kuitenkin nää on vaan Lindeksin helpismalleja. Mentiin tänään Kaislikon yhden kesäaikusen kanssa ihan alusvaatekauppaan. Oli helvetin kallis mesta! Kauheen venkslaamisen jälkeen löydettiin yhet alkkarit ja rintsikat, jotka saatiin kuudelkympillä (ja siinki jo melkeen 20€ alennusta).



(Noi näyttää paremmilta sitten päällä).

Kuitenkin pidemmän päälle tää on vaan eka askel. Muutos on tulossa, ja mulla on tunne, että se on iso. Oon taistellu painoni kanssa jo pidempään, enkä oo saanu muutosta suuntaan tai toiseen. Oon ollu asiasta aika masentunu ja vaikka mitä. Mutta vasta oikeestaan nyt musta oikeesti tuntuu siltä, että saisin asialle jotain tehtyäkin.

Ja aloitin sieltä minne kukaan ei nää.

Mutta siihen liittyy muutakin. Ehkä, ehkä, jos mun itsetuntoni paranis, niin ehkä mäkin löytäsin vielä joskus jonkun... Jonkun joka on yhtä tosissaan kun minä.

Ehkäpä saisin lisää rohkeutta olla minä.

Minkä takia pitäisi kulkea polkua jota ei halua kulkea vain varmistaakseen asian? Miksei ole rohkeutta elää unelmaansa ja kulkea polkua jota todella haluaa kulkea? Kun löytää oman unelmansa, oman polkunsa, sitä pitäisi kulkea siihen uskoen, pelkäämättä sitä että lopulta saattaakin saavuttaa unelmansa.

Miksi se on niin vaikeaa? Miksi se on niin pelottavaa?

Onni on pieniä asioita, jotka liian usein huomaa vasta kun ne on menneet. Pitää oppia katsomaan maailmaa enemmän lapsen lailla, oppia ihastelemaan yksinkertaisia asioita ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on.

Omat onnellisimmat hetkeni olen kokenut yksin, kävellessäni keskellä myöhäistä yötä kotiin tihkusateessa, kun ihmisten äänet ovat hiljenneet eikä kuulu kuin luonnon ääni. Silloin tuoksuu sade, silloin on kevyt olo ja olen onnellinen.

J ihminen tavoittelee aina onnea , itselleen ja lähimmäisilleen. Kuitnekin moni ihminen pelkää olla onnellinen, eikä koe ansaitsevansa sitä.

En ole uskovainen, mutta rukoilen silti: anna kaikkien ihmisten ymmärtää olevansa onnen arvoisia. Minä olen sen arvoinen. Sinä olet sen arvoinen. Minä pystyn tavoittamaan onnen. Sinä pystyt tavoittamaan onnen. Meillä on lupa olla onnellinen. Kukaan ei kiellä sitä. Mene siis peilin eteen, ja sano itsellesi minä olen onnen arvoinen, minä saan olla onnellinen vaikka joku muuta väittäisi.

Minä saan olla onnllinen! Minulla on oikeus olla onnellinen!