Flunssa

Just nyt ei oo kovinkaan kivaa.
Mulla on alkanu flunssa, ja oon eilisestä asti ollu ihan paskana. Nokka vuotaa ja on tukos, korvat on lukos ja ääni matalana. Ja pää ollu aamusta asti kipee. Ei ois yhtään huvittanu tulla kouluun tänään, ei. Nyt pitäs muka saada jotain aikasekski... duh, ei tuu onnaa.

Miksii pitää tulla just nyt kipeeks?

Kone

Niinhän siinä kävi, et en saa konetta ennen ens vuotta. Syitä en jaksa ruotia justiinsa nytten, kun en niitä ihan kokonaan itekkään ymmärrä. Mutta siis saan koneen ens vuoden puolella vasta, 1.1.2011- Bah.

Kuvia ja Koiranäyttelyitä

Kävin eilen lääkärissä. Yks lääke vaihdetaan, ja sen lisäks mulle määrättiin melatoniinia unettomuuteen. Jaja, tapasin Annin. Duh. Juteltiin tosi älykkäistä asioista.

Oon aika väsyny ollu ton unettomuuden takia. Oon jopa nukkunu pommiin, mikä on aika poikkeuksellista mulle. Nukuin tunnilta pommiin. Nukuin jopa koeviikolla yhestä kokeesta pommiin, ja sekös vitutti.

Tossa on muuten kuva, jonka muoksin tänään. Ei mitään suuria muutoksia, lähinnä korjailin vörejä jotka salamavalo oli tappanu. Sinänsä aika onnistunu kuva, kerrankin sellanen josta tykkään.

Ja jostain syystä kaikki kuvat missä mullon Korsetti, lolikamat tai vastaavat releet päällä, ni niissä näytän aina ihan hutsuslta. Ei kiva.

Meen vissiin lauantaina Kessun kaa kattoo Helsingin Messukeskukseen koiranäyttelyy. Ihan asiaa, varsinkin kun eii Kessulaista hetkeen nähnykkään. Harmittaa aivan vietävästi asua hiutuntuutissa kun ei kavereitaan kunnolla näje. Pitää vaan sinne koiranäyttelyyn muistaa ottaa kamera megeen....

Ystväyydestä ja vanhoillisuudesta

Välillä elämä on melkosta. Ja välillä sitä on huolissaan enemmän muista kuin itsestä.

Välillä.

Annanpa valani vahvan, lupaukseni lujittavan,

torvia toitotellen, ystävyytemme ikuiseksi.

Kalevalamitalla on itseasiassa aika vaikea keksiä tekstiä. Mutta Kessu, tää on omistettu sulle, kokonaan. Meijän pitää nähä joskus kunnolla.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun.

Rakastan vanhoja pukuja, ja tässä on yksi malli vanhanaikaisesta puvusta. Selkäosa ei ole kovin pitkä, hame on leveä ja monikerroksinen. Alla lienee enemmän tai vähemmän varmasti joko uskomaton määrä kangasta tukemassa päällihametta, tai vannehame. Tai molemmat.

Tämä on vaan niin ihana! Värit ei ehkä käy mulle, mutta malli uskomattoman upea. Sen lisäksi se on vielä melko inhimillinen; korsetilla ei tarvitse saada ampiaisvyötäröä aikaan. Mahtavaa.

Löysin myös vahingossa Isan kanssa nettiä selatessani vanhojen pukujen kirpputorin. Sieltä löytyi nämä kengät. Siis aivan ihanat! Kuva on pieni eikä kovin selkeä, mutta antanee kuvan kuitenkin kengistä niinkuin ne ovat.

Samantyylisiä kenkiä on itse asiassa ollut melko paljon myynnissäkin, muttei kuitenkaan samanlaisia. Olisi mielenkiintoista koettaa tehdä tällaiset itse.... Tosin en tiedä onko se oikeasti edes mahdollista, omalta kannaltani. Mutta jos voisin, hankkisin tällaiset kengät heti!

Muuten olen huomannu olevani koko ajan enemmän ja enemmän mieltynyt vanhanaikaisiin vatteisiin. Etsin hameita, käytän polvisukkia, vanhanaikaisia kuoseja ja tyyliejä ja pidän hyvästä käytöksestä. Toisaalta "tyyliini" sekoittuu myös nykyaikaa muodossa tai toisessa. Omistan lolitavatteeita siinä missä vanhahtavia villapaitoja ja vekkihameitakin. Ja kaapista löytyy myös muslimihuntu. Tämän voi kaverit todistaa.

Useimmiten ihmiset kuitenkin sanoo vanhanaikaisuuden sopivan mulle. Ja sehän itse asiassa passaa, nautin siitä.

Toisaalta rakasta myös kimonoita. Juuri nytkin himoitsen ties kuinka montaa erilaista kimonoa ja obia. Löysin taas uuden nettikaupan jossa kimonoita myydään, ja tässä vieläpä osa melko halvalla. Ne ovat kaikki käytettyjä, mutta sillä ei ole mulle paljoakaan väliä. Kauppa on Yamatoku.

Tässä on esimerkiksi yksi Furisode-kimono, jonka sieltä löysin. Tämä ei ole halpa, mutta sitäkin upeampi. Itse asiassa, tämä on niin ihanan värikäs ja pirteä kokonaisuus, että siitä tulee hyvälle tuulelle.

Furisode on nuorten, naimattomien tyttöjen käyttämä kimono. Se on tarkoituksella värikäs ja huomiotaherättävä, ja sanotaan, että nuori nainen voi Furisodensa hihaa heilauttamalla kutsua miehen hengen luokseen. Sen vuoksi naimisiinmenon jälkeen ei ole naiselle soveliasta käyttää enää Furisodea, onhan hänellä jo mies.

Himoitsen juuri nyt furisode-kimonoa kaikista eniten. Haluaisin osoittaa olevani nuori, naimaton nainen, ja näyttää kauniilta. Voisin mennä vaikkapa Animeconiin ja muihin vastaaviin tapahtumiin sen kanssa oikein mielelläni. Ja jos se oikeasti saisi mieheht kiinnostumaan musta, aina parempi.

Yamatokun lisäksi netistä löytyy Kimono Flea MArket Ichiroya. Sieltä olen kuolannut lähinnä kankaita. Ohessa pari esimerkkiä.

Ihania, eikö?

Paljon Puuhaa Ennen Joulua

Eilen oli melkonen päivä. Menin ja touhusin ja hösäsin koko päivän, ja silti ei ollu kiireen tunnetta ollenkaan. Oli itse asiassa tosi mukava päivä.

Toissapäivänä mulla tuli kaveri, Anita, yöks käymään. Anita on Honkongista, eikä puhu suomea. Mentiin sitten eilen käymään kiinalaisessa syömässä, sellanen mesta kuin Oriental Food Palaca Hyvinkäällä. Erinomasta ruokaa ja ystävällinen palvelu. Mun naama tiedetään siellä jo.
Sen lisäks laitoin pyykkiä, siivoilin, ompelin ja ties mitä. Ompelin siskolle joululahjaks vanhoista farkuista laukun. Saa nähä tykkääkö se siitä ollenkaan. Musta se ainakin on viehättävä. Meinasin muutenkin tänä vuonna ommella tai muuten ite tehä ison osan lahjoista kavereilel ja suvulle.
Sekin on vielä auki, missä vietän joulun. Kun mun mutsi asuu tätä nykyä miesystävänsä luona, ja sen miesystävän tytär haluis ulkomaille. Ite menisin mielellään mutsille jouluks, niin oon aina tehny. Melkeen aina. Mut voi olla, et jos ne lähteeki, nin Saku jää paikalle, voisin sillon viettää joulua sen kanssa. Ja jos iskä ja Samiki tulis.... Tosin ois ihanaa viettää toisaalta joulu Annun kanssa, se vaan ei taida päästä tulemaan... tosin voishan sitä aina kysyä.

Mutta tällästä...

Astetta Rankemmin

Kirjottelen taas hyyvin pitkästä aikaa.

Hyvin pitkästä.

Asuilen edelleen Kaislikossa ja painin ongelmieni kanssa. Nyt on kuitenkin asiat menneet astetta rankemmiksi.

Mun lääkitykseen lisättiin uus lääke. Se otetaan aamuisin. En ainakaan vielä oo huomannu minkäänlaista muutosta itessäni. Ehkä oon väsyneempi ja alakulosempi, vaikee sanoo. Ja liittyykö sekään sitten siihen että on uus lääke vai ei.

Mun raha-asiat on menneet taas vaihteen vuoksi päin prinkkalaa. Nyt rahat on aikusten takana ja mulla on ostokielto. En saa ostaa mitään, oikeestaan yhtään mitään. Ja nyt myydäkkään, etten ajattelis muita asioita kuin niitä mitä mun pitäs pohtia. Ja mun puheet kuulemma on useimmiten nettitikkuun ja ostamiseen liittyvää. Min pitäs kuulemma miettiä, mitä yritän niillä täyttää.
Hyvä kysymys.

Ja sitten on hygienia-asiat. Ne ei ole koskaan menneet kovinkaan hyvin. Ja nyt ne on menny, hm, tavallistakin huonommin.
Mut on pistetty rasteille. Eli mun hygienianhoitoa vahditaan niin, että aamuin illoin meen kertomaan tehneeni ne asiat. Sisältää puhtaat vaatteet, dödön, suihkun, aamupesut ja lääkkeet. Ja hampaiden harjauksen. Lääkkeet ei ole ongelma, ne hoidan kyllä muutenkin. Puhtaat vaatteet tulee yleensä kanssa vaihdettua. Suihkussa oon aiemmin käyny suunnilleen joka toinen päivä, joka ei tuolla nyt sitten riitä. Hampaidenpesu on suurin ongelma. En saa sitä hoidetuksi.

Ja sitten on se iänikuinen huone. En saa sitä pidettyä niin kasassa kuin ois tarvis. Se oli tossa välissä ihan ok, mutta nyt mua itteäni on ryhtyny ihan tosissaan kyrpimään koko touhu. Sinne syntyy koko ajan merkillisiä kasoja, mulla on niin paljon vaatteita ettei ne enää taho mahtua kaappiin. Mulla on rutosti koriste-esineitä. Mulla on ihan liikaa kaikkea.

Ja sitten on vaateongelma vielä toisessakin mielessä. Mun reidet hankaa yhteen ja tappaa mun kaikki housut hajalle. Eli mun huosujen käyttöikä on murto-osa normaalipainosten housujen käyttöiästä. RARGH!!!

Mutta ongelmahan siis oikeesti on mun pääni. Miksen saa hommiani hoidettua? Miksen pysty pitämään päätöksistäni kiinni? Miksi haluan dataa ja ostaa tavaraa?

Oon muutaman kerran aina kysyny kyllä miksi. Lopputulos useimmiten on vaan se, että mun ajatukset ohjautuu asian vierelle. En vastaa itse kysymykseen. Ja jos yritän.... On tyhjää, pelkkää tyhjää. Ikäänkuin valkonen seinä.

Ja tää nyt on se tärkeä kysymys. Miksen huolehi itestäni? Tai aikusten sanoin, välitä?
Ehkä se onkin niin. Muut on tärkeämpiä mulle kuin minä itse. On vaan oikeasti aivan uskomattoman kamalan vaikeaa myöntää jotain sellasta itelleen. Oikeasti.
Tiedän pelkääväni päätöksistä syntyvää vastuuta. Koska joutuu kantamaan omien päätöstensä vastuun silloin kokonaan itse. Mutta apuahan voi aina pyytää, niin kaikki sanoo ja niinhän se on. Mutta kuinka vaikeeta se avun pyytäminen loppujen lopuks onkaan! Vaikeeta, ainkin mulle. Sen myöntäminen, ettei kaikki meekkään suunnitellusti.

Oon uskomattoman taitava valehtelemaan itelleni. Ja jos valehtelee itelleen, kaikki muutkin luulee sen olevan totta.
Mä yritän sanoa sen niin että itekkin ymmärrän.

Nyt ei mene hyvin. Nyt on aika kuunnella muita ja tehdä asialle jotain.

Ja pyytää siihen apua.

Unien Tulkintaa?

Unet on mielenkiintosia. Ja näen aika usein unia jotka muistan. Ois aivan mahtavaa käydä joskus unien tulkitsijan pakeilla. Totta, kaikilla on usein oma symboliikkansa unissa, mutta unissa usein on myös varsin universsaleja symboleja myös. Miksi muuten niin moni ihminen ympäri maailmaa näkee unta putoamisesta, lentämisestä ja vedestä?

Itse asiassa, en oo koskaan nähny unta putoamisesta tai lentämisestä. En näe putoomisesta painajaisia, tai en ainkaan muista niitä. Ja lentäminen puuttuu lähes kokonaan. Mulla lentäminen ei ole muodossa "hei istun lentokoneessa" tai "hei, osaan lentää ilman minkäänlaista ponnistusta pelkän ajatuksen voimalla". Mulla se on useimmiten leijumista... ja jos oikeasti lennän, se aina vaatii taitoa ja apuvälineitä. Kerrän ainakin muistan nähneeni unta, missä olin yksitasosen pienen koneen kyydissä, mutta siinäkään lentäminen ei ollu pääosassa, vaan vain keino nähdä eri tavalla.

Mutta vettä on unissani todella usein, ja melkein kaikissa muodoissaan vesihöyryä lukuunottamatta. On lunta ja jäätä (aika harvoin), usvaa ja sumua (nykyään harvoin), ja vettä eri nestemeäisissä muodoissaan: suoita, järviä, lampia, jokia, meriä... Joskus uin niissä, joskus en. Joskus ylitän ne sillan tai veneen tai vastaavan avulla, joskus en. Joskus ne ovat pääosassa, josus pelkkää maisemointia. Mutta miksi ihmeessä näen niinpaljon unia missä on vettä?

Muutenkin melko usein unissani on luontoa. Muistan eräänkin unen, jossa oli varsin komeita kallioita, jylhiä. Ja oli syviä kalliojärviä, joissa pesi jonkin sortin vesilintuja.

Toisaalta, myös erilaisia rakennuksiakin on. Muutaman kerran olen nänhyt unta junista - tai ainakin junaradoista. Niihin joskus liittyy junassa olo, joskus ei. Aika usein kuitenkin liittyy. Olen nähnyt unia myös metroista ja busseista, joskin paljon harvemmin. Ne useimmiten, ainakin metrot, liittyvät unieni rakentamiin "Helsinkeihin".

Joskus näen myös todella todentuntuisia unia. Kävin joskus aivan pentuna iskän kanssa Helsingin eläintieteellisessä museossa, ja se todella teki pieneen ihmiseen valtavan vaikutuksen. Näin siitä todella todentuntuisia unia, missä kävin siellä isän kanssa, todella usein. Loppujen lopuksi, kun olin vanhempi, luulin käyneeni siellä todella usein.

Myös muita todellisia, tai todellisuudesta ideansa saaneita asioita on unissani aika ajoin. Melkoisen usein ne paikat ovat kirjastoja. Usein etsin niissä jotain aineistoa, joka liittyy johonkin sillä hetkellä kinnostavaan sarjaan. Joskus mukanani on muitakin ihmisiä, usein on isäni ollut mukana.

Olen myös nähnyt pipenempänä unta autolla ajamisesta. Ne unet olivat usein enemmän tai vähemmän toistuvia, ja niissä oli aina toistuvia aiheita. Nykyään en enää autoilu-unia juurikaan näe.

Loppujen lopuksi, uneni taitavat saada suuren osan materiaalistaan pirullisesta mielikuvituksestani. Ei ole kovinkaan montaa unta, jotka voisi luokitella "normaaleiksi", jos nyt mitään unta ylipäätään voi.

Mitä voin sanoa? Unet ovat pirun mielenkiintoisia!

Vaatekaapin saloja

Mun vaatekaappi on melkonen aarreaitta. Sieltä löytyy kaikkea jännää ja mielenkiintoista. Ottaen huomioon, miten pukeudun, mun vaatekaapin sisältö on aika erikoinen. Sieltää löytyy mm. Musta lolihame (ei kuvaa), mustavalkonen lolihame (ei kuvaa), musta alushame sille mustavalkoselle lolihameelle (ei siitäkään kuvaa), musta gothic/lolita paita pitkillä, ihanilla, pitsisillä hihoilla.

Muutama mun kaveri rakastaa mun vaatekaappia. Ja kuka ei? Siellä oikeesti on paljon aarteita. Siellä on noiden lisäks ainakin kaks mekkoa, korsetti ja vanhojentanssipuku. Harmi vaan, ettei sille oo kovinkaan paljoa käyttöä...

Sen lisäksi löytyy kirppikseltä ostettu, aivan ihana valkonen lolityyppinen paita. Siinä ehkä on vähän viktoriaanista meininkiä, jos totta puhutaan. Harmittaa vaan, kun se ei mene päälle. Se on kokoa 40 ja minä tällä hetkellä jotain 46. Mutta tavote on mahtua siihen!!

Käytiin myös Iskun kanssa tänään Helsingissä vaateostoksilla. Uusia rintsikoita piti ostaa, muttei sopivia mulle oikeen löytyny. Joten tyydyin ostamaan sukat ja kahet alkkarit. Joista kuvassa toiset.

Sen jälkeen kun Traconissa olin, oon jotenkin tympiintyny mun vanhoihin, kammoihin alkkareihin. Nyt oon siis alkanut uudistaa mun alushousuvalikoimaa, samoin kuin rintsikkavalkoimaa. Antaa yllättävän paljon itsetunnolle pitää yllä nättejä alkkareita.

Joku ehkä muistaakin, kuinka kerroin siitä miten haluan oikeen, japanilaisen kimonon (tai oikeestaan, useimmat ei voi olla muistamatta kun jauhan siitä aina aika ajoin). No, nyt oon saanut sen. I present you, the Uchikake kimono! Ostin tämän kaunokaisen Huutonetistä 61 eurolla!
Aivan uskomattoman kaunis tapaus. Ja tää on siis Uchikake-tyyppinen kimono. Se tarkoittaa pitempiä hihoja, tuettua alareunaa ja sitä, että sitä pidetään edestä auki. Siihen ei myöskään välttämättä tehdä vyötäröryppyä. Pitemmät hihat käsittääkseni tarkottaa sitä, että kimonon kantaja on vielä neitsyt. Värien merkityksestä en oikeestaan edes osaa sanoa, vaikka nekin lienee tarkoin määritelty. Uchikaken allevaan tarvittis toisen kimonon, joten on pakko ryhtyä säästämään seuraavaa varten. Myös muut kimonon pukemiseen liittyvät täytyy hankkia - tärkeimpänä aluskimono, eli juban, ja obi välineistöineen. Todennäköisimmät vaihtoehdot on nagoya obi, josta sidotaan perinteinen "rumpu", tsukuyo obi, joka on "helppo" versio nogoya obista. tai maru obi, joka on kaikkein virallisin näistä, ja myös pisin.

Kimonoja olen kattellu niin huutonetistä kuin sellaselta sivustolta kuin Kimono Lily. Kimono Lily myy käytettyjä kimonoja, ja sinne eksyy vlillä tosi vanhojakin. Ja ne on myö TOSI kallita joskus. Eikä ihan vähääkään, sillä hintahaarukka on tosiaan mitä tahansa 20 euron ja 2000 euron välissä.

Tässä siis esimerkki Kimono Lilyyn eksyneistä kimonoista. Upeita, kuten kuvasta näkyy. Kuvan tummansininen kimono on myös Uchikake: huomaa pitkät hihat. Väri on upea, ja kuviot erinomaisen kauniita.

Toinen kimono, lila, jonka kuvan laitoin, on Kimono Lilyn uusimpia. Se ei oo ees kallis, alle 40€, mutta mulla ei siihenkään ole varaa. Tää on vanhahko, ja siinä on ilmeisesti kauluksessa jotain väripigmentin haalentumista, joka ei päällä pidettäessä näy. Mun mielestä tää muistuttaa väreiltään jollain tapaa länsimaalasia romanttisia kankaita. Sekin on vielä sanottava, että tää ei ole ns. "lined" kimono. Eli siinä ei ole vuorta.

Pitkän päivän matka yöhön

Tänään on taas ollu pitkä, pitkä, päivä. Koulu ei nyt vieny kovinkaan paljoa, olihan mulla vaan yks tunti. Ja sen jälkeen hengailin ympäriinsä Hyvinkäätä, löysin kangaskaupasta mukavia kankaita ja kävin mäkissä. Mutta loppupäivä on ollu pitkä. Aiheutin itelleni vielä päänsärynkin. Silti aion vielä tänään kattoa Giehsan muistelmat 8D

Se on vaan niin uskomattoman ihana elokuva. Katoin sen ekan kerran, kun Annu oli Suomessa käymässä ja asuin vielä Kosolan harjottelukämpässä (älä kysy). Rakastuin, ja itkin silmät päästäni. Itken itse asiassa aika monissa elokuvissa silmät päästäni. Enkä ees vähiten kun katottiin Iskun kanssa elokuva 2012. Jännitin niin paljon, että mulla oli pää tosi kipeenä sen jälkeen. Plus, unohin syyä ostamani herkut. Jotta sillai.

Sen lisäksi, Iituskan pikkusysterin, Karvan, kanssa katottiin Le Chevalriel De'onia, animeversiota, ja rakastuin. Tosin... MIKSI SE DE'ON NÄYTTÄÄ NAISELTA???

Koska se todella näyttää naiselta. Toisaalta, ehkä se on osittain tarkotuksellista. Mutta silti... en voi sille mitään, että mun kiero mieleni kääntää sen samantien joks

ikin IHAN muuksi jos paikalla on toinenkin mies... varsinkin josse joutuu puolustamaan/huolehtimaan De'onista... Way to go me.

Sitten kun painan siinä noin 60 kiloa, hankin, teetän tai teen itelleni vanhanaikasen puvun kureliiveineen kaikkineen. Mutta siihenkin menee aikaa. Tosin, enemmän aikaa valmistautua ;D

Tässä on jonkinasteinen esimerkki siitä mitä voisin haluta. Harmaa väri, yllättäen, pukee muakin, ainakin juhlavaatteissa. Samoin mulle sovinnee paremmin avonainen kaula-aukko kuin korkeakauluksinen, koska mulla ei juuri ole kaulaa >

Voisin myös haluta vähän hillitymmän kuin Elisabethin aikaset mekot. Ehkä joku hiukan enemmän rokokoo-tyyppinen. Barokki on jo ehkä liian raskasta, en välttämättä pystys kantaa sitä niin hyvin. Romanttinen mekko ois kanssa asiaa. Mutta haluun oikeesti KAIKKI lisävarusteet. Kureliivit. Hameenkannattimet. Sen aikaset aluspöksyt. Kaikki.

En vaan voi sille mitään... ne on niin kauniita!

Haluisin kanssa saada hiukset kasvamaan niin pitkiks, että niistä vois tehdä japanilaisia kampauksia. Niitä geisha-kampauksia.

Tosin, ne ei ole pelkkää hiusta. Niissä on myös esimerkiks kangasta sisällä, kuten kuvasta näkyy. Travihee niiden hiusten kuitenkin aika pitkät olla, jotta ne niiden "täytteiden" päälle mahtuu.

En vaan oo varma toimisko ne mulla... kun mulla ei oo mustat hiukset. Hmm. Hankalaks menee. Ja sekin vielä - kuka ne mulle laittas?

Tikusta Asiaa

Tällä hetkellä istun koulun koneella tappamassa aikaa. On nimittäin hypäri just nyt.

Asiat meinaa taas alkaa mennä aika hektisiks. On koulua, YOihin lukua, koirien ulkoilutusta, Kaislikon töitä... Ja täytän 20.

Missä välissä sitä ehtii tekemään yhtään mitään?

Voisin muuten lopettaa sen koiranulkoiutuksen, mutta a), siitä saa rahaa ja b), siitä saa liikuntaa. Mulle molemmat tulee tosiaan tarpeeseen. Paino on saatava putoamaan. Sen huomaa kyllä kun menee tuolla koirien kanssa, ettei ole kovin kunnossa. Koira menisi vaikka kuinka lujaa ja ite hengästyy perässä. Hankalaahan se sillai on.

Ja nyt oon vielä huomannu omaavani hävyttömän kalliin maun. Huomasin tossa yhdessä vanhan tavaran liikkeessä käydessäni aivna upean 20-luvun kirjahyllyn vitriineillä ja laatikostolla. Rakastuin. Ja hintakin on "vaatimattomat" 1000€.

Sitten menin ja innostuin haluamaan helmalakanan. Ei ehkä ihan sellasta kun tossa kuvassa, mutta siitä saa idean mitä meinaan. TAHDOOON!!! Ikävää tässä on se, että nekin tuppaa maksamaan ihan muikeasti.



Muutenkin on pientä sisutuskärpäsen puremaa mulla liikkeellä ollut. Sain hankittua sen kimonon, huutonetistä, ja se roikkuu nyt seinällä (laitan kuvan myöhemmin). Sängyn yläpuolelle laitettiin. Ja nyt haluun muuttaa koko huonetta. Turhauttavaa on se, että se on niin pieni ja hankalan muotoinen, ettei siellä voi huonekaluja siirrella oikeastaan ollenkaan. Muutokset oisi justiinsa seinäkoristeissa ja siivousasteessa. Siis, minä, haluan siivota sen kämpän! O__O Jo on aikoihin eletty!

Ja se taas tarkottaa, että ylimääräisestä tavarasta on päästävä eroon. Piste. Asialle ei voi oikeestaan mitään. Joten, mun on karaistava itteni ja luovuttava sellaisesta, mitä en enää käytä, mistä en välitä, ja mikä ei ole esillä ollakseen säilyttämisen arvonen. Eikä pelkästään koriste-esineitä. Myös muuta tavaraa, vaatteita ja vastaavaa, sekä mun kammottavan kokoinen varasto piirrustuksia, paperia ja silppua. Kaikkea en suostu laittamaan roskiin, joten yritän varmaankin myydä joillekkin joitain. Ja ne jotka ei myy, voin aina antaa.

Sen lisäksi innostuin, taas vaihteen vuoksi, ompelusta. Erityisesti vanhoista puvuista. Lainasin kirjastosta kaksi kirjaa, joissa on vanhanaikaisten pukujen ompeluohjeita, kuvia ja vastaavaa. Ja olen kanssa piirrelly niitä. Hankalaa on, että kankaat niihin maksaa hemmetisti, ja en vielä luota niin kovasti omiin ompelutaitoihini. Joten voisin harjoitella tekemällä niitä nukenvaatteita, tai siis BJD-vaatteita. Ja myydä niitä. Ehkä saisin sitten ostettua vihdoin ja viimein pikuveljen tinylle peruukin ja sopivaa kangasta vaatteita varten. Ja Herralle haluaisin villapaidan palmikoilla, mutta kun en osaa neuloa :O

Nyt kuitenkin on kiireempiäkin asioita. Kuten bilsan YOihin luku. Ja ruotsin opettelu. Ja matikan petraaminen. Ja ittensä pitäminen kasassa. Ja huoneen siivoaminen.

Nyt Ei Ihan Skulaa

Nyt hengaan kaverin luona Leppävaarassa. Kaveri ite on töissä, ja kiusaan sen pikkusysterii siis nytten. Tai se mua.

Mun piti kirjottaa jotain tosi filosofista. Muttei onnistu.

Älä koskaan koeta kirjottaa mitään filosofista kun katot sekopään kaverin kanssa kuvaton.comia.

Shrek ja Ikuinen Onni

Mielenkiintosta, miten onnistunki aina olemaan peeaa. Ja pahasti. Nyt viel tavallista pahemmin...

Menin eilen Helsinkiin hakemaan Huutonetistä huutamani kimonon, joka makso mulle 61€. Ei paha hinta... paitsi et jouduin pummimaan matkarahat kaverilta. Ja nyt meen sunnuntaina kirppikselle (kaveri hakee mut ja kamata lauantaina), niin ei ole vaihtorahaa. Tosin, toivotaan et sen jälkeen on...

Toisaalta... mun pikkubroidi on mulle neljäkymppii auki... ja ite oon yhelle frendille 16 euroo auki. Kääks! Aika masentavaa....

Eilen sitte Helsingissä tapasin kanssa yhen kaverin. Mentiin kattomaan Shrek ja ikuinen onni, ja sen jälkeen keskusteltiin henkeviä. Tai minä puhuin, se vältteli. Kylhän se kuunteli mut.. totuuksien kuuleminen ei oo kenellekkään helppoa. Minä jos kuka sen tiiän. On oikeesti aika ahistavaa joutua ottamaan vastuu omista teoistaan ja päätöksistään... Ja sekin myöns, et ois paljon helpompi jos joku muu päätttäs sun puolesta. Mut kuinka onnellinen ihminen vois sillon olla?

Ei kai kovin?

Kaksikymmentä On Iso Ongelma

On melkeimpä järkyttävää tajuta, että kohta sitä on jo 20 vuotta vanha. Ei olo tunnu yhtään niin vanhalta vielä. Varsinkin kun kaikki kaverit ovat nuorempia kuin minä itse.

Toisaalta, sekin on hämmentävää, miten 19-vuotiaana olo ei ole haitannut ollenkaan. Liekö 20 sitten jonkinlainen rajapyykki? Koska juuri 20 on se joka mielenrauhaani häiritsee.

Ja siinä aasinsilta todellisiin ongelmiini:

1. Miten ja missä järjestän synttärini

2. Mitä halvattua laitan sinne päälle?!?!?!

Jep, ongelmansa kullakin.

Mutta oikeasti. En todellakaan viitsisi pitää taas viisiä, tai jopa kuusia eri synttäreitä vain koska kaikki kaverini eivät tunne toisiaan. Joten olen ajatellut pitää sellaiset synttärit, jonne kutsuisin kaikki kaverini kerralla. Ongelmana siinä taas on, että missä hitossa ne voisi silloin pitää? Koska kavereita minulla on aika monta, ja jos suurin osa kutsutista pääsee paikalle, paikalla lienee jopa lähemmäs 20 henkeä. Kaislikkoon en kahdesta syystä viitsi ihmisiä kutsua: Se on melko pieni sille joukolle, ja sinne meno maksaa melko paljon.

Olen alustavasti ajatellut, että voisi pitää nyyttäripiknikin jossain Helsingin puistossa, mutta sen ongelma on säävara. Mihin mennä jos sää onkin kurja ja sateinen? Joten plan B olisi ihan hyvä idea myös.... Toisaalta, kaikki eivät kuitenkaan yhtäaikaa pääse tulemaan, mikä on harmi. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun kutsua pari Traconin tuttua, ja muita vastaavia. Niin kamalan, kamalan hankalaa!

Mitä mie teeeen?

Olet Vastuussa Onnestasi

Tieten tahtoen tehdyt muutokset ovat tavallaan ne kaikkein vaikeimmat. Jo totuttuja tapoja on yllättävn hankala muuttaa. Mutta se onnistuu. Surkeana esimerkkinä toimii, että kirjoitin ennen A:n terävänä, mutta ihastuin pyöreäkärkiseen A:han ja opettelin kirjoittamaan sen niin. Ja nykyään kirjoitan aina A:n pyöreänä.

Paremman esimerkin luin KG-lehdestä: Opettele uudet asiat pienissä erissä. Kuten esimerkiksi Laihdutus. Pura se pieniin paloihin, ja käytä vaikka viikko kunkin palan pureksimiseen. Vaikka näin: Minun tarvitsee syödä enemmän kasviksia, joten huolehdin siitä että lautaselleni ilmaantuu vähintään puolet lautasen koosta kasviksia. Ja kun tästä on tullut tapa, sitä ei edes huomaa. Ja siitä seuraavaan asiaan! Helpottaa elämäntapamuutoksen tekemistä, koska ainakin itseä sellainen isona pakettina suorastaan karmii. Päässä pyörii vain, kuinka saan ikinä sen valmiiksi!? En ainakaan ajattelamalla niin.

On myös joitain muutoksia, joita haluaisi toteuttaa, muttei oikeasti pysty. Ja nyt ei puhuta "Emmie vaan jaksa tai kehtaa"- en-pysty-tähän-ajattelutavasta, vaan fyysisistä esteistä. Itse rakastaisin samoilla metsissä, kerätä kasveja ja sieniä ja valokuvata metsän elämää. Mutten voi, ainakaan niin paljoa kuin haluaisin. Ensinnäkin, tarvitsisin paremman kameran kuin mitä minulla nyt on, ja toisekseen, siellä missä asun sellaista metsää joka olisi edes hiukan löhempänä luonnontilaa ei ole kovin lähellä.

Sitten on myös muutoksia, jotka eivät suoraan kosketa sinua, mutta liittyvät sinuun kuitenkin. Sellainen kohtasi itseäni juuri äskettäin: isäni oli löytäyt naisystävän. SDe ei haittaa minua lainkaan, enkä tunne oloani mitenkään oudoksia asian suhteen. Jollekin se voisi kuitnekin olla järkytys. Myös ikäni vaikuttaa asiaan: olen täysi-ikäinen, en enää niin vahvasti vanhemmistaan riippuvainen lapsi.

Suurimmat muutokset lähtevät kuitenkin itsestä. Olen itse vastuussa omasta elämästäni ja onnestani. En voi odottaa ja olettaa jonkun muun tekevän kaiken minulle valmiiksi, avustavan ja tukevan. Voin toivoa apua, voin pyytää apua ja saada apua, mutta kukaan, kukaan, ei tee päätöksiä ja valintoja puolestani. Olen itse vastuussa niistä. Ja vastuu on pelottavaa. Olen vastuussa päätöksistäni, olivatpa ne hyviä tai huonoja, ja jokainen, ainakin minä, pelkää tekevänsä huonoja päätöksiä. Kaipaan ja etsin tukea päätöksilleni paljon. Mieluiten antaisin jokun toisen päättää. Mutta koska olen jo täysi-ikäinen, vain minä itse voin tehdä päätökseni elämässäni. Ja kantaa vastuun niistä.

Ja jos aion löytää oman polkuni, juuri sen polun, jota juuri minä haluan kulkea, minun on opittava ottamaan vastuu päätöksistäni. Jotta löytäisin polkuni, on minun kuitenkin ensin kysyttävä itseltäni, mitä haluan elämältäni. Mitä minä haluan elämältäni?

Siihen ei ole todellakaan helppoa vastata. Vastaukset on löydettävä itse, kukaan ei niitä voi sinulle tai minulle kertoa.

Mitä siis vastaan?

En tiedä vielä. On aivan liikaa vaihtoehtoja, on aivan liikaa eri asioita joita voisi tehdä.

Muutos Tuo Onnen, Paikollaan Pysyminen Sen Vie

(Alusvaatevaroitus: Pari kuvaa alusvaatteista sängyn päällä)


Aina joskus on aika muuttua. Joskus muutos tulee toivomatta, joskus muutos tulee tieten tahtoen.

Mutta muutos sattuu, aina.

Oli se sitten muutos parempaan tai huonompaan, muutos on tuskallinen. Muutos on askel tuntemattomaan. Pois tutusta.

Ja silti, elämä on muutosta.

Ei pelkkä elossa pysyminen, vaan eläminen. Jos jää paikalleen, jää paljosta paitsi. Jos ei uskalla kiivetä, ei myös putoa, mutta joutuu katsomaan tavoitettaan alhaalta käsin.

Ja nyt, kaikkien aikaisempien muutosten jälkeen, edessäni on taas muutos. Tällä kertaa se alkoi paljon hiljaisemmin, paljon pienemmästä asiasta kuin aiemmin. Ja silti se on muutos, jota olen yrittänyt käynnistää jo pitkään.

Mutta nyt se alkoi spontaanisti. Ja kaiken lisäksi niin typerästä syystä...!

Haluan nätimmät pantsut.

Eikä se ole niiin yksinkertasta. Haluan yhteensopivat rintsikat ja pantsut. Ja koska tavallisten vaatekauppojen rintaliivivalikoimat D-kuppiselle on niin heikkoa, myös yhteensopivien pantsujen löytyminen on kiven alla. Onnistuin kuitenkin löytämään Lindexiltä yhdet kivat rintsikat. Jotka ei olleet ne jotka halusin. Etin niihin sitte sopivia alushousuja.



Löysin paritki sopivat alkkarit, mut nämä on mun kohalla kahessa osassa normaalista poikkeevat: Ne on melkeen kokonaan pitsiä, ja ne on melkeen stringit.



Sen lisäks löysin Lindeksiltä sukkanauhapidikkeet. Rakastuin!



Kuitenkin nää on vaan Lindeksin helpismalleja. Mentiin tänään Kaislikon yhden kesäaikusen kanssa ihan alusvaatekauppaan. Oli helvetin kallis mesta! Kauheen venkslaamisen jälkeen löydettiin yhet alkkarit ja rintsikat, jotka saatiin kuudelkympillä (ja siinki jo melkeen 20€ alennusta).



(Noi näyttää paremmilta sitten päällä).

Kuitenkin pidemmän päälle tää on vaan eka askel. Muutos on tulossa, ja mulla on tunne, että se on iso. Oon taistellu painoni kanssa jo pidempään, enkä oo saanu muutosta suuntaan tai toiseen. Oon ollu asiasta aika masentunu ja vaikka mitä. Mutta vasta oikeestaan nyt musta oikeesti tuntuu siltä, että saisin asialle jotain tehtyäkin.

Ja aloitin sieltä minne kukaan ei nää.

Mutta siihen liittyy muutakin. Ehkä, ehkä, jos mun itsetuntoni paranis, niin ehkä mäkin löytäsin vielä joskus jonkun... Jonkun joka on yhtä tosissaan kun minä.

Ehkäpä saisin lisää rohkeutta olla minä.

Minkä takia pitäisi kulkea polkua jota ei halua kulkea vain varmistaakseen asian? Miksei ole rohkeutta elää unelmaansa ja kulkea polkua jota todella haluaa kulkea? Kun löytää oman unelmansa, oman polkunsa, sitä pitäisi kulkea siihen uskoen, pelkäämättä sitä että lopulta saattaakin saavuttaa unelmansa.

Miksi se on niin vaikeaa? Miksi se on niin pelottavaa?

Onni on pieniä asioita, jotka liian usein huomaa vasta kun ne on menneet. Pitää oppia katsomaan maailmaa enemmän lapsen lailla, oppia ihastelemaan yksinkertaisia asioita ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on.

Omat onnellisimmat hetkeni olen kokenut yksin, kävellessäni keskellä myöhäistä yötä kotiin tihkusateessa, kun ihmisten äänet ovat hiljenneet eikä kuulu kuin luonnon ääni. Silloin tuoksuu sade, silloin on kevyt olo ja olen onnellinen.

J ihminen tavoittelee aina onnea , itselleen ja lähimmäisilleen. Kuitnekin moni ihminen pelkää olla onnellinen, eikä koe ansaitsevansa sitä.

En ole uskovainen, mutta rukoilen silti: anna kaikkien ihmisten ymmärtää olevansa onnen arvoisia. Minä olen sen arvoinen. Sinä olet sen arvoinen. Minä pystyn tavoittamaan onnen. Sinä pystyt tavoittamaan onnen. Meillä on lupa olla onnellinen. Kukaan ei kiellä sitä. Mene siis peilin eteen, ja sano itsellesi minä olen onnen arvoinen, minä saan olla onnellinen vaikka joku muuta väittäisi.

Minä saan olla onnllinen! Minulla on oikeus olla onnellinen!

Rawr!

Rawr!
Molen ollut flunssassa viimeset... pari viikkoo? Suunnilleen. Ja se on RASITTAVAA. Ei enää oo niin flunssanen olo, mut nokka on koko ajan tukossa ja räkä ei lopu. RAWR.

Jutskasin Soton kanssa ja kävi ilmi että sillois pyörä jonka se vois myydä mulle. Ja kunnostaa. Ihan asiaa. Ja siinä on viahteet, käsijarrut eteen ja taakse ja jalkajarrut. Tosi asiaa. Ja saisin sen suht halvalla.

Oon ollu viime aikoina tosi väsyny, kun oon nukkunu tosi huonosti. Kun on niin perkuleen kuuma, ja tää helvatun flunssa. Ja oon nähny kanssa melkosia unia joita en jaksa enää aamulla kunnolla muistaa. Ne mitkä muistan voisi kyllä kirjottaa tohon uniblogiin... Pitäs vaan saada aikaseks. Hommaa helpottas netin käyttö aamulla mut se on mahotonta. Ja mun netti on falskannu muutenkin ihan sikana. Niin rassaavaa! Koskaan ei tiä millon se toimii ja millon ei.

Kävin tänään kouluterkkarilla jutskaan. Ensinnäki, se näkee mun sairaskertomuksen suoraan koneelta! Siis, kaikki sairaalajututki! Freaky much, eh? Yllätyin. Toisekseen, se määräs mut labroihin. Tai mie ite pyysin. Ja nyt tarttee kai maanantaina niihin mennä O____O Oh me, oh my. Ja mulla kun on piikkifobia. Ja se tarkisti mun verenpaineet, jotka oli perfecto. Sinänsä aika jännä koska oon ylipainonen.

Kello

En oo taas piiitkään aikaan postaillu mitään. On ollu muutaki elämää.

Oon tehny Zoo Tycoon kakkoseen omaa eläintä. Mut se on sivuseikka.

Haluun näyttää tän!

Muutosten Jyrkäntellä

Välillä on varsin hämmentäviä päiviä.

Joskus tekee mieli puhua asioista, ja joskus taas ei. Eilen olis ollu kovinkin paljon, paljon painavaa asiaa sanottavana. Tänään ei. Tai on, asioita on mielessä. Mutten ollu sillä mielellä, että olisin tuonu ne julki varsinaisesti. Keskenkasvusia ajatuksia.

Tällä hetkellä taian elää varsin tärkeetä osaa elämässäni. Mä olen viimesen kahen vuoden, ja vielä dramaattimsemmin viimesen puolen vuoden aikana muuttunu valtavasti. Ja se ei oo ollu helppoa.

Kun muutin omaan asuntoon lastenkodista, mulla ei totta puhuen tainnu olla kovinkaan selkeetä käsitystä siitä, millasta se elämä ois. Ja mulla oli jo sillon alkava masennus vaivaamassa. Silti muutin, ja otin pian muuton jälkeen kissankin elämääni.
Aika pian alko mennä asiat pieleen. En saanu muuttlaatikoita siivottua pois ollenkaan, maksuasiat hoitu, mutta myöhässä. Siivottua en saanu melkeen lainkaan. Saati tiskattua. Muutuin apaattiseks, en tehny paljon muuta kun makasin sohvalla ja nukuin. Mulla oli jo sillon masennuslääkitys. Siinä vaiheessa unohin useemmin ottaa kuin muistin ottaa ne. En menny ees kouluun, ja mä yleensä meen kouluun aina, oli fiilikset millaset tahansa.

Puolen vuoden päästä siitä muutin tukikotiin, jossa asun tälläkin hetkellä. Päätös oli omani, vaikka sitä mulle sossu ehdottikin. Tänne tullessani olin arka ja peloissani, sekä vasta toipumassa pahimmasta masennuksestani. En ensin sopeutunut alkuunkaan, lähinnä koska arastelin pahasti toisia nuoria, ja koin olevani pahasti ulkopuolinen. Varsinkin tiettyjen nuorten taholta koin kokevani lähes vihamielisyyttä, vaikkei mitään koskaan ääneen sanottukaan. Asiasta keskusteltiin aikuisten ja muiden nuorten läsnäollessa.

Nyt olen ollut täällä kohta suunnilleen vuoden. Enää en ole ulkopuolinen, ja se nuori jonka kanssa otin entien yhteen on se jonka kanssa nykyään eniten vietän aikaani. En vieläkään ole sosiaalisin nuori, ja tuskin tulen olemaan, mutta mua on alettu arvostamaan ihan eri tavalla.
Tähän johtaneet muutokset ei oo pelkästään itessä. Niitä on tapahtunu myös muissa nuorissa täällä. Täältä on lähteny ja tänne on tullu nuoria. Mä olen paikan vanhin nuori. Ja muhun suhtaudutaan osittain kuin täällä töissä oleviin aikusiin, ja osittain kuin muihin nuoriin täällä. Yhtenäkin päivänä mulle sano toiset nuoret, ettei ne oikeen vois kuvitella etten mä pärjäis elämässäni. Musta on tullu isosisko.

Silti muutokset ei oo ollu mitenkään kivuttomia. Oon koko kaheksan vuotta lastenkodissa asuessani paukuttanut tiettyjen asioiden kanssa päätäni seinään. Ja nyt en enää (useimpien) asioiden kanssa niin tee.

Silti, jollain tasolla muutokset pelottaa mua. Vaikka tiiänkin että ne on hyväks. On silti kamalaa kaikesta vanhasta, tutusta ja sitä kautta mukamas turvallisesta luopua. Vaikka järjellä tietää ettei vanhat toimintamallit ole hyväksi, on muutos silti valtavan pelottavaa. Se on valtava hyppy tuntemattomaan. Ja ite olen kiivenny jyrkänteelle, askel askeleelta, alkuun valtavan vastahakosesti ja pakotettuna, loppuun itekkin ja melkeen innostuen siitä mitä sieltä nään. Ja nyt, nyt seison sen jyrkänteen huipulla, viimeinkin, ja nään, mitä olin, mitä musta ois voinu tulla ja vois tulla vieläkin. Ja toisessa suunnassa on se, mihin mihin voisin mennä, mitäs musta vois tulla, mitä kaikkea voisin tehä. Mutta se kaikki on sumun peitossa. Siinä missä tiiän melko hyvin, mistä tuun, en voi koskaan tietää tarkkaan mihin meen. Tuttua polkua on helppo tallata, se on selvä ja näkyvissä, vaikka se kulkiskin hankalissa ja turhissa paikoissa. Uutta polkua on vaikee lähtee tallaamaan, koskaan et tiedä mihin ja miten se päättyy, ja mitä seuraava mutka tuo tullessaan.

Ja tässä oon, seison sillä jyrkänteellä ja kattelen mahollisuuksien täyttämään laaksoon. Selkäni takana on menneisyys ja siellä opitut asiat, hyvät ja pahat. Ja edessäni on maailma, jossa voisin käyttää oppimaani uudella tavalla ja tehä oman polkuni.

Mutta se pelottaa.

Of Hearts Most Red

I open my eyes,

see around me

the World

of Delirium

Open your eyes

see me

here

Set yourself free

Falling down, alone

It's so crowded

I can't see

yet so alone

When the darkness falls

I shall fall with it

And when the light grows strong again

There is nothing left

but ashes

Of my bruised heart

Juuh, kannattaa kuunnella Sonata Arctican orchestal versiota ;D

Rakastan sitä tiettyä friikkiyttä, sellasta joka antaa hemmetin hyvät kiksit kirjottaa ja/tai piirtää. Sellanen Alice in Wonderland fiilis.

When, 'O when

shall my destiny be fulfilled

I take a breath

so painful

It is life I fear

It is light I shelter from

The gentle breeze

I close my eyes

only to open them again

I stand there on the border

I am of neither

Darkness or Ligth

Which will claim me now?

When, 'O when

will my soul roam free of

doubt and fear?

Who. 'O who

will be the one to lift my soul

from the depths?

Where,'O where

roams the free doe that I am

Kieltämättä, ei näissä varsinaisesti mitään ideaa oo. Kunhan olen lukenu liikaa fantasiakirjoja, kunhan olen uskomattoman utelias tietään toteemieläimeni. Tein pari nettitestiä (ah niin luotettavaa) ja useimpien mukaan mun toteemi ois Peura.

Ah the brilliance of

the Red dance

Here I am

dancing the Red dance

No one dare

to stop me

Though it will take my soul

Ah the grace of

the Blue dance

Here I am

dancing the Blue dance

Sing along with

me

My life taken away

Ah the beaty of

the Green dance

Here I am

dancing the Green dance

All subdued to my

beaty overwhelming

Dreams of distortion
own my heart now

Ah the power of

the Yellow dance

Here I am

dancing the Yellow dance

Two needed for this

I cry out for a pair
Only to start the Red dance again

Tää synty kuunnellessa "Alice of Human Sacrifice" - kappaletta. Se on kuvitteellinen prologi Liisa Ihmemaassa - tarinalle. Siinä on neljä "Alicea", punanen, sininen, vihree ja keltanen. Tarina on just sopivan bizarre mulle, pidän siitä kovasti. Ja se kappale on täydellinen antamaan sopivan tunnelman tälle runolle.

Ah will you subdue

to my lure?

You do know the Lore

don't you?

I am here, the Earth

beneath you

I whisper to your ear

as Air you breathe

You don't mind,

do you,

me taking your soul from you?

Is that not

what you came looking

for here

through the Forest most Dazzling?

Now as the Water life giving

I promise a world of pleasure

Step to me

Subdue to my lure

Let my heat burn your heart

Hence I am the Fire you

fear the most

Friikkiä, jopa musta. Kuulostaa melkeen rakkauslaululta, muttei ehottomasti ole. Huu.

Raakaa VIHAA

Eilen oli... harvinaisen kurja päivä. JA siis ihan tosissaan. Ei ihan pikkusenkaan kurja vaan aika helvetin kurja.

Mulla oli eilen ruokaterapeutin tapaaminen, ja se mesta oli Tapiolassa, jonne ei tietenkää pääse ilman bussia. Positiivista: sain nukkua yheksään. Se on aika luksusta mulle. Mutten ehtiny kouluun. Lähin siinä jossain yhentoista maissa meneen sinne, eli junalla hesaan ja sieltä bussilla Tapiolaan. Masentavaa. Söin aamupalanki siinä jossain yheksän ja kymmenen välissä, weetabixia maidon ja hillon kera.
Pääsin sieltä Tapiolasta lähteen vasta aika myöhään, kipasin jossain kohtaa kirjastoonki. Helsingin päässä tsekkasin pari kirjakauppaa läpi, ja olin vasta siis kello kuudelta takas Kaislikossa. Evästä ku ei ollu mukana niin piti tulla toimeen kioskilta ostetulla limulla ja Tuplalla. Ah miten terveellistä, mut siin vaihees en valita, oli nimittäin jo hemmetinmoinen nälkä, eikä kunnon kauppaan ehtiny koska junaan oli kiire. Kaslikossa sitte sain sapuskaa.
Mut senki myöhässä. Sillä jolla oli ruokavuoro oli ollu koe ja se tuli myöhäs eli ruokaki oli myöhäs. Siihen mennessä olin jo onnistuun kehittää melkosen toispuoleisen päänsäryn itelleni, ja aloin olla niin maan perkeleen vittuuntunu. Ruokailussa ilmotin immeisille, etten oikeesti jaksa mitään paskaa ja et oon niin samperin, niin samperin ärtyny, kettuuntunu ja pinna kireellä. Yks nuorista, se viistoist vee vanha, ei osannu ees kuvitella mua vihaseks. Lucky her. Sen pöksyissä en ees haluis kuvitella. Aikuset ainki tietää mitä se on kun mulla menee käpy.
Mut ihan ku siinnei ois tarpeeks, mun piti viel hoitaa keskiviikkosiivus, ja lattiat kaiken muun hyvän lisäks. Imuri ei oo herran aikoihin imeny kunnolla, joten revin sen suuttimen irti vilkastakseni mikä mättää. Siel oli topsipuikka et kumppanit kasaantunu, ihmekään jossei oikeen taho vetää. Kuka helvetin idiootti imuroi topsipuikkoja?!
Myöhemmin illalla mun vitutus vaihtu sitte masennukseen. Lueskelin sii jonkin aikaa enkuks jotain kirjaa, ja kun sain sen loppuun olin vaan ihan maassa. Alakulonen. Mua vaan alko ihan ilman syytä itkettää aika hemskutin lahjakkaasti. JA kello oli jotain ykstoista illalla, en a) viittiny oikeen herättää aikusia ja b) siellä oli mies sijanen, en oikeen tunne oloo kotosaks sellasten kaa. Joten itkin sen päänsäryn illalla viel pahemmaks. Unta sain vasta joskus yhen maissa aamuyöstä, käsittääkseni. Ja heräilin yöllä muutamaan otteeseen JA jouduin enkunkokeen takia nousemaan jo kuudelta ylös. Notta sillai. Ei ihan nyt taho mennä hyvin mulla. Ei ollenkaan. Ja oon sen takii aika väsyny, henkisesti ja fyysisesti.

Niin, mutta...

Nyt kun taas on ollu aikaa ajatella muutakin kun noita menojaan, niin oon tullu kiintosaan johtopäätökseen.

Mie en todennäkösesti edes pystys yhen illan juttuihin.

En varsinaisesti oo ettiny suhdetta, vaikka sellanen mukava oiski. Silti, vaikka ettisnki suhdetta, haluisin kestävän, koko elämän pitusen suhteen, mahollisuuden perustaa perheen ja hankkia lapsia. Ongelmana on, etten oikeen luota a) jätkiin yleensä b) että MÄ saisin mukavan ja luotettavan miehen joka kanssa haluaa perustaa perheen ja c) että kukaan vois pitää musta.

Ah tätä hyvän itsetunnon hurmaa.

Julmaa.

Bizarre

Sillon kun keksis hienoo kirjotettavaa, ei oo konetta millä kirjottaa, ja kun on kone ei keksi kirjotettavaa. Näinhän se aina menee.

Käytiin joku aika sitten kattomassa porukalla Liisa Ihmemaassa. On ollu siitä lähtien enempi tai vähempi fiilistelyt aiheeseen päällä. Luin sen takia sen alkuperäsen kirjan, ja petyin pahasti. Se oli vaan väärällä tavalla outo. Ei yhtään sellanen kun sen ois musta pitäny olla. Neko kanssa näytti mulle pari Alice aiheista youtube videoo, Alice of Human sacrifice. Se miellytti mun erikoisuudentajuani. Ne oli tarpeeks... bizarre. Ja sen leffan takii mulla on päällä sellanen... englanninkielinen, liila mielentila. Bizarre.Kirjotan ehkä jossain välissä aiheeseen liittyen fickinki. Jos vaan saan sopivan friikin mielentilan päälle. Ehkä saanki, tänään, koska tulee melko todennäkösesti valvottuuki ihan hyvin.

Viime aikoina oon nukkunu taas tosi huonosti. Se ei oo ollenkaan hauskaa, ja kaiken lisäks oon jo yheksän aikoihin illalla valmis meneen pehkuihin. Seki on aika syvältä, sanon minä. Nytkin on ihan hei meen nukkuun heti kohta olo. Varmaan meenki, tuntuu ainki siltä.

Väsyttääkö?

Väsymys on rasittavaa. Jatkuva väsymys vielä rassaavampaa. Ja iske siihen sitte kuudelta ylös-aamut. Erittäin rasittavaa.

Varsinkin kun on vaan yks tunti.

Tapaan tossa välissä yhen ihmisen pitkästä aikaa, syön koululla ja meen sitte Marden kaa taluttaa Nemiä <3

Sen jälkeen, en tiiän. Kai yritän tappaa aikaa. Käyn kirjastossa, tai jotain. Konettakaan ei voi avaa, niin en voi kirjottaa Randomia tai mun ja Ewwun tekstiä. Randomia on kyllä kieltämättä helpompi kirjottaa, siinä kun kaikki lyödään lekkeriks. Ja nyt kun sain Open Officenki.

Voi olla, että mennään lauantaina Iskun kaa vaateostoksille. Molemmilla on vaihteen vuoks rahaaki sellaseen. Sellanen 200€ kummalki, näin käsitin. Se vähän riippuu ilmeisesti Iskun jonkun kaverin suunnitelmista. Jos ne menee johki yhes, niin sitte mun täytyy kehittää lauantaille jotain muuta puuhaa, siivota (iyh) tai jotain vaikka. Todennäkösesti siivota. Sunnuntaihin mennessä pitäs saada työpötä inhimillisempään kuntoon, ainakin aikusten mielestä. Mietin vaan, et mihin helkkariin oikeesti tungen ne tavarat. Sängynaluslaatikoitaki pitäs käydä ostamassa jostain. Enttilasta kuulemma, Ikeasta löytys kai helpommin ja paremmin.

ARRRRRRRRRRRRRRRRRR!!!!!
Mulla menee oikeesti käpy tän painon kaa taistelemisessa! Tiiän helkkarin hyvin, ettei se katoo sormia napsauttamalla, mutta tälläselta näyttäminen ja olonsa kauheen lihavaks tunteminen on oikeesti helvetin masentavaa, varsinkin kun tietää että vois olla, ja on ollukki, aika paljon hoikempi ihminen. Sellanen vaatekokoo 38 oon ollu, believe it or not.
Fuck it all. Man, really.

Lyhyt mutta ytimekäs.

Alottelin tässä nyt itekkin taas kiloklubin käytön. Sen lisäks mukana kulkee ruokapäiväkirjan virkaa toimittava vihko. Jos sillä sais pianonsa laskemaan.

Lyhyesti (jousiammuntaa!!)

Tänään on vasta tiistai ja tuntuu siltä kun ois koko viikko menny jo.

Ahistaa taas vaihteen vuoksi niin perkeleesti toi paino, ettää.... Taas vaihteen vuoks tullu vedettyy kaikkee mässyy ja sipsii naamariin oikeen olan takaa, ja se ahistaa. Varsinkin kun mun varsinainen ruokailu on täysin ok ja normaalia. Syön tasapainosesti ja hyviä ruokia, enkä nirsoo kouluruuasta. Ja sitten pilaan kaiken ja syön herkkuja. Enkä liiku.

Tähän mennessä liikunnanpuutteen on voinu laittaa lähinnä pitkien koulumatkojen syyks. Ja voi vielä tän jakson ajan. Mutta ens jaksossa vaihan koulua Hyvinkäälle joten mulle jää enemmän aikaaki, voisin jopa harrastaa jotain. En tiiä, liikuntaa. Sulkapallo on kivaa. Ultimate on ok.

Ja jousiammunta on upeeta.

Niin upeeta... niin ihanaa...
Oon aina ollu unelmoija, ja oon aina lukenu eniten fantasiakirjallisuutta, ja oon aika kauan haaveillu siitä et saisin testaa jousiammuntaa, siis ihan tosissaan. Ja nyt sain, hiihtoloman aikana. Ja se oli vaan... niin tyhjentävällä tavalla hienoa. Meditatiivista tavallaan. Katse tauluun, jousen jännitys oikeella tavalla, tähtäys, laukaus. Upeeta. Siinä ei paljon muuta ajattelekkaan. Jos ajattelee, ei tuu yhtä hyviä tuloksia. Ja nyt haluun kokeilla lisää... paremmalla jousella, pitemmällä matkalla maalitauluun, paremmalla ajalla...

Rakastin sitä.

Rakastan sitä vieläkin.

Uskonnollisuudesta

Tuli tossa junassa kuunneltua aika mielenkiintosta keskustelua.
Siinä oli nuori nainen, ehkä joku parikymppinen, joka alko juttelee siinä mun vieressä istuvalle nuorelle miehelle kristinuksosta ja Jeesuksesta. Se mies ei ollu kovin halukas kuuntelemaan, siis tulemaan uskoon tosta noin vaan.
Ja se mies heitti, entä jos tää nainen ois syntynykki Intiassa? Oisko se sitte kristinuskonen?

Kun kattoo historiaa, melkeen kaikki kansat on uskonu johonkin jumalaan, vähintään. Ihmisen perusolemukseen tuntuu kuuluvan kysmykset keitä me olemme ja mistä me tulemme.

Näihin vastaa uskonto. Uskonto myös vastaa siihen, miten meidän tulisi elää.

Kaikki ihmiset uskovat johonkin. Jossei muuhun niin sitten tieteeseen. Tiede vastaa myös kysymyksiin mistä me tulemme ja keitä me olemme.

Me kehityimme apinoista. Me olemme ihmisiä.

Itse asiassa, nykyään useimmat länsimaalaiset ihmiset heittävät uskonnolla vesilintua ja kääntyvät tieteen puoleen niin fanaattisesti, että se on jo uskonnollista.
Ihminen uskoo aina johonkin.

Uusi valtionuskonto siis on tiede.

Näitä Päiviä

Tää on taas näitä päiviä.

Jos mulla alkaa kaheksalta koulu (8.20, to be precise) niin mun tarttee herätä viimestaan kuudelta ja lähtee käveleen asemalle siinä 25 yli kuus. Ja juna lähtee 6.44.

Eli aikanen herätys.

Ja kaiken lisäks mulla ei oo tässä jaksossa perjantaisin kun se yks tunti.


Väsyttää niin vietävästi.
Mulla oli tossa jokua aika sitte, ennenkun toi koulunvaihto oli päätetty, kauhee stressi päällä ja kai sen takia nukuin huonosti. Kuukauden ajan suunnilleen, heräsin joka halvatun yö ainakin yhen kerran. Sitte oli viikko or so parempaa, ja nyt taas sama juttu. Enkä oikeen ees tiä miks. Mutta rassaavaa se on, olla kuolemanväsyny jatkuvasti.

Uskokaa pois.

Tilitystä

Äskön vääntelin tossa Minun sänkyni - haasteen. Ja nyt sitten ihan asiaankin.

Jossei nyt kukaan vielä tiedä, niin jään Hyvinkäälle asumaan ainakin reippaaks vuodeks, ja vaihan tän jakson jälkeen koulua sinne myös. Ja ens syksyllä vaihan iltalukioon. Ja sen takia voin kirjottaa jo syksyllä... Mikä on sinänsä aika pelottavaa. Sitte voinki hakea jo Keravalle kirjastonhoitajalinjalle.

Mutta, tosiasia on, että tulevaisuus on pelottava asia. On pelottavaa ajatella, miten pahasti kaikki voi mennä pieleen... Pelkään esimerkiks, etten saa töitä vaikka mitä tekisiin, tai jos saankin niin saisin potkut.

Toisaalta, tulevaisuutta ei pitäs pelätä ja ajatella liikaa, kai.

Pahinta on ollu huomata, että vaikka oon kuvitellu kulkevani koko ajan eteenpäin, oonkin vaan polkenu paikallaan. Ja sillon kun on tapahtunu etenemistä, joku muu on sysänny. Ei pelkästään antau vauhtia, vaan työntäny siihen pisteeseen missä nyt ollaan. Nyt olis jo korkee aika mennä omin voimin eteenpäin. Ottaa vihdoin ja viimein vastuu omista valinnoistaan.

Ja kai oon jo ottanukkin. Se, että jään Kaislikkoon, ja se, että vaihan koulun sinne on molemmat musta ittestäni lähteneitä päätöksiä. Kukaan ei ollu niitä tuputtanu, vaan se oli kokonaan oma valintani. Nyt täytyy vielä jaksaa käydä asia läpi Kunkun reksin kaa... Ja muidenkin. Vanhemmat tietää jo, ja hyväksyy sen.

Ja sen lisäksi on toi iänikunen painokysymys. Taas oli jollain kilolla noussu paino, kuun eilen puntarissa kävin. Ja se on hemmetin masentavaa. Mitään muutosta ei vyötärönympäryksessäkään ole tapahtunu >.<
Ja kun resepti siihenkin ois mässyn vähennys ja liikunnan lisäys.

Otta aivoon vaan niin massiivisesti toi. Tahon olla paremmassa kunnossa, mahtua vaatteisiin joihin mahuin vielä alle puol vuotta sitte. Haluun, vihdoin ja viimein, kokee itteni ees jossain määrin hyvännäköseks.

Haluun olla normaali.

Minun sänkyni!

Otinpa, vihdoin ja viimein, osaa Ewwun heittämään sänkyhaasteeseen. Eli täältä pesee.

1. Millä yhdellä sanalla kuvailisit sänkyäsi?

Varmaankin... aaa, Lepopaikka? Sängyssä nukutaan, siinä voi istua, lukea, löhötä, sen päällä voi säilyttää tavaraa....

Ja juup, yleensä mun sänkyni on paljon, paljon sotkusempi ;D Koska säilytän sen päällä tavaraa :D
2. Mikä on sänkysi paras ominaisuus?

Vaikee... Tätä sänkyä en ite valinnu, vaan se oli tossa huoneessa valmiiksi. Parasta ehkä on että se on oma.
3. Mistä taas et niin pidä?

Varsinkin alussa ärsytti kun sänky on jousipatjalla varustettu. Joka ikinen liikahus aiheuttaa kauheen metelin patjan sisällä, jouset vinkuu ja valittaa...
4. Käykö sängyssäsi vierailijoita tai jaatko sen jopa säännöllisesti jonkun kanssa?

Njet. Ei asu kukaan muu kuin minä. Lasketaanko jos sen päällä istutaan?
5. Mitä muuttaisit sängyssäsi?

Petauspatjan. Se ryökäle yrittää koko ajan liukua pois sängystä. Mut mukanaan.
6. Usein sängyssä nukutaan öisin, miten pukeudut tähän tilaisuuteen?

Ha, paljastuksia ;D Mieluiten isoon, väjään t-paitaan, ei väliä onko miesten vai naisten, kuhan on väljä, ja alkkareihin. Jos on kylmä niin ihan kunnon yöpukuun, äidiltä perittyyn keltaseen Minni-yöpukuun.

ja viimeisenä boonuksena:

7. Jos saisit kutsua kenet tahansa vierailemaan sänkyysi, kenet kutsuisit?

Ehm... En ketään? Ei sinne mahu kun yksi, tai jos on pakko kutsua joku niin joku kaveri sitten, mie nukkusin sillon lattialla.

Ja haasteloisen pohja:

Minun sänkyni!Näin talvisin tekisi usein mieli vetäytyä talviunille kuten muumit, ihanien muhkeiden peittojen alle! Talviaikaan monet viettävät aikaa sängyssä myös lukemalla, seurustelemalla läheisten kanssa ja miksei piknikkiäkin voisi pitää sängyssä? Levittäkäämme siis sänkyjen pehmeän houkuttelevaa ilosanomaa!

Vastaa kysymyksiin:

1. Millä yhdellä sanalla kuvailisit sänkyäsi?

2. Mikä on sänkysi paras ominaisuus?

3. Mistä taas et niin pidä?

4. Käykö sängyssäsi vierailijoita tai jaatko sen jopa säännöllisesti jonkun kanssa?

5. Mitä muuttaisit sängyssäsi?

6. Usein sängyssä nukutaan öisin, miten pukeudut tähän tilaisuuteen?ja viimeisenä boonuksena: 7. Jos saisit kutsua kenet tahansa vierailemaan sänkyysi, kenet kutsuisit?

Haasteen kysymyksistä vähintään yksi on kuvitettava, muttei kukaan kiellä kuvittamasta jokaista!Tämän jälkeen jaa haaste kahdelle valitsemallesi ihmiselle, jotka linkität haasteen loppuun. Muista myös linkittää ihminen jolta haasteen alunperin sait!

Hankaluuksia

Kauheeta olla niin fyysisesti kun henkisestikin väsyny...Tässä on nyt kaikkea aika isoa meneillään mun elämässä, ja nukun sen takii huonosti. Isketään siihen vielä jutskaamista näistä isoista asioista Kaislikon aikusten kanssa nin mukava soppa on valmis. Oon ihan puhki tänään, itkeny ja raivonnu vaan. En oo jaksanu olla realistinen ja aikunen.

Se juttelu aikusten kaa meni ihan jees. Itkin khyl, mut se ei mun kohalla oo mikään ihme. Mut mulla on ollu tänään ruokavuoro, ja VIHAAN sitä. Ja, sitte oli huoneen tarkistus, ja mun roskiksista inuttiin, ja mulla vaan hiukan niinkon napsahit päässä. Huusin, messusin ja raivosin hiukan turhankin kanssa, tiän sen kyllä. Mut kun tuli sellanen raivo et teki mieli paiskoo kamoja ympäriinsä, hajottaa tavaraoita ja huutaa äänensä vihasta käheeks. Ja mitään noista ei voinu tehä. Aika... turhauttavaa. Kun on niin vihanen ettei sanat riitä, ja ihan turhastaki vielä. Mutta... mulla menee hermot välillä aika makian tosissaan.

Muttah, kello on yheksän ja aikuset vie mun netin pois, nin jatkan huomenna. Jos jaksan, jos muistan. VIHAAN tätä.

Kakka homma, taas

Tässä ennen koetta datailen.

On viimesen kahen viikon aikana tullu nukuttua niin uskomattoman huonosti. Käkkii siis ihan tosissaan. Eikä tilannetta yhtään auta se, että joudun miettimään kaikkea ihan mahottoman paljon. Ehkä se onki syy huonoihin yöuniin, kun kerta nukahtaminen on vaikeeta ja heräilen monta kertaa yössä.

Ja onnistuin nyt ilmeisesti hankkimaan vatsataudin taas. Koe puolen tunnin päästä ja ruokavauoroki tänää... ja pyykit täytyy pestä. Varmaan meen kokeen jälkeen suoraan himaan, vessaan ja kuolen. Ehkä suihkuun.

Meiltä otetaan nettitikut tästä lähin kanssa yheksältä illalla veke, huoneeseen samaan aikaan viimestään ja puol ysiks himaan. Ei oo yhtään hauskaa, kun tää vielä johtuu asioista jotka ei suoraan muhun liity. Että tällästa taas vaihteeks.

Suuria Suunnitelmia

Monta rautaa tulessa taas.

Menin pankkiin ottamaan selvää asuntolainan saamismahdollisuuksista. Sitähän ei siis ilman työtä saa, varsinkin kun pitäs saada koko 100% lainaa kauppasummasta. En siis yhtään meinaa ostaa asunto-osaketta, en...

Sain tossa viikonloppuna tietää, että pikkusiskon isä ja sen serkku perii niiden tädin melko pian. Se niiden täti menee nyt vanhainkotiin, ja se sen osakeasunto jää tyhjilleen, jota herrat meinaa kai myydä sen. Ei kuitenkaan hirveellä kiireellä. Joten ois mukava saada se ostettua. 54 neliön kaksio Hyvinkäältä, rauhallinen alue Vanhan Villatehtaan vieressä, noin 5-10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja muusta Hyvinkään keskustasta, sisältää lasitetun parvekkeen, saunan ja ihan keittiön, ei keittokomeroa. Olis asiaa.

Oman asunnon plussia on loogisestikin se, et se on sun oma. Ei pelkoa ulosottomiehistä niin paljon kuin jossain vuokra-asunnossa. Se myöskin on arvokas rahallisesti. Voi aina ottaa jonkun alivuokralaiseksi, se on just sopivan kokoinen mun tarpeisiin, se on toisessa kerroksessa. Asunnon mukana tulee varasto ja autotalli. Ja, kun muut vasta ostaa asuntoa, olen jo maksanu sen loppuun.

Kävin siis näiltä tiimoilta kattelemassa ja kyselemässä pankissa lainoista. (avasin samalla kolmannen tilin BJD-vaate-tuloja ja vastaavia varten). Lainaa en tässä vaiheessa saa, työtön ja opiskelemassa, mutta voin avata Ensiasunnon ostoon tarkoitetun ASP-säästötilin. Sitä kun käyttää, täytyy kaheksan vuosineljänneksen aikana (2 vuotta) maksaa 150€ sille tilille. Tarkoittaa siis kahden vuoden ajan kolmen kuukauden välein/aikana 150€ vähintään ilmestyväks sille tilille. Enintään 3000€ voi sen kolmen kuukauden aikana säästöön laittaa. Tällä tavalla pitäs säästää 10% asunnon hinnasta etukäteen. Myöhemmin saa sitte ASP-lainaa, joka kattaa 90% asunnon hinnasta, ja joka otetaan 10-25 vuoden laina-ajalle.

Kolmen kuukauden aikana 150€ tilille ei tosiaan ole mikään ongelma, koska saan yli 200€ kuukaudessa opintotukea. Samalla suurin osa rahasta menisi hyvään ja järkevään säästökohteeseen, jonka kuntakin ymmärtää ja hyväksyy. Saisin varmaan 150€ kuukaudessakin laitettua tilille, jolloin summa karttuis suuremmaks ja nopeemmin kuin jos laittaisin saman summan kolmen kuukauden aikana.

Iso ostos joka tapauksessa.

Viikonloppusuunnitelmia

Tässä on nyt ollu melkeen pari viikkoa niin että on tullu nukuttua tosi huonosti. Sisältäen siis sekä nukahtamisvaikeuksia että yöheräilyjä. Ottaen tosiaan huomioon mun aikaset aamut, se ei aina oo se paras mahdollinen yhistelmä.

Tosin, viime yö oli ihan oma moka, mitäs piti pelaa Simsiä XD
Silti, huonompi juttu kun kuudelta piti pomppia jo pystyssä. Ja koska olin tyhmä ja unohdin hakea edellisenä päivänä viikonloppua varten rahaa Kaislikon kansliasta, a) tuli kiire, enkä ehtiny syödä aamupalaa b) jouduin herättämään aikusen sieltä kansliasta. Not nice, kummallekkaan.

Ja niinkun mainoksissa ja muualla aina sanotaan, eikä siinä vielä kaikki. Koska tosiaan tuli kiire niin jouduin kävelemään suht nopeesti asemalle. Juna tuli kerrankin ajallaan, mutta se sitten myöhästeli matkalla sen 20 minuuttia, jonka takia missasin onnellisesti vaihtjunan ja jouduin seuraavalla menemään, joka oli siis tottakai myös myöhässä. Ja, sitten osottautukin, ettei mulla tänään ole tuntia -____-'''

Joka tapauksessa, oon tänään menossa äidillä käymään, oon siellä yhen yön ja lauantaina pikkystserin isä hakee mut kattomaan siskoa ja Kakaraa, mun kissaa. Tuun sitten sunnuntaina takasin. Otin kameran mukaan ihan Kakaraa vartn <3, mutta voi olla että saan muistakin kissoista ihan jees kuvia. Ja voi sitä lähteä vaikka huvikseen hetkeks mettään rämpimään ja kattelemaan jos löytäs hyviä kuvauskohteita.

Pikkusiskon ja sen isän luona on siis myös kolme muuta kissaa, Tiikeri, Kultsi ja Viivi. Tiikerillä oli veli, Nitro, joka kuoli muutama vuos sitten virtsakiven takia. Se tuli koska Nitron oli ajanu toinen kissa niin korkeeseen kuuseen ettei palokuntakaan saanu sitä alas, ja se oli siellä viikon.
Tiikeristä tuli Nitron kuoleman jälkeen pahis, mutta sekin rakastaa olla silitettävänä kun siltä tuntuu. Juuri Tiikeri on se joka puólustaa meidän kissojen reviiriä. Ulkokissoja siis ovat.

Kultsi on yhden meidän vanhan kissan, Lullu-Pallon, pentu. Molemmat kollit on leikattu. Lullu-Pallo oli alle 7 viikkosena metsään hylätty pentu, jonka äiti haki eläinsuojeluyhdistykseltä samaan aikaan kuin Tiikerin ja Nitronkin. Lullu-Pallo kuitenkin karkas useemman kerran, ja kai nytkin elelee onnellisena jonkun mummon luona.

Viivi on Kakaran emo. Se siis ei ole vielä leikattu, vaikka pitäs kyllä. Ei sille itelleekkään ole helppoa saada pentuja, varsinkin kun se on niin pieni kissa. Viivi on kilpikonnavärinen kissa, valkosella pohjalla oranssia ja harmaata. Viivissä ilmeisesti on jotain itämaista kissaa, koska sillä on itämaisen kissan tapaan kapeehkot kasvot ja hoikat, kapeet tassut. Viivin turkki on kanssa silkkinen, ei karkee samalla lailla kuin useimpien maatiaisten on.

Kolme muuta kissaa on siis ulkikissoja, Kakara on sisäkissa.


Silti....
Mulla on vielä ainakin kaksi kouluvuotta edessä, ja joudun anomaan viidettä vuotta jos jatkan lukiossa. Vaihtoehtona tietenkin on mennä ammattikouluun. Jos sinne meen, meen todennäköisesti vaatetusalan artesaanilinjalle, tai sitten puutyöalan artesaanilinjalle. Joko lukion tai ammarin loputtua tarkotus ois hakea kirjastonhoitajaksi. Artesaanilinjathan ei siinä auta, mutta ne liittyy mun harrastuksiin ja kiinnostaa mua.
Tulevaisuudessa voisin työskennellä parhaassa tapauksessa kirjastossa ja hyvässä lykyssä pitää pientä yritystäkin pystyssä, vaatetusalaan liittyen. Lähinnä harrastepohjalta siis, tyylillä riittää kun homma kattaa kulut. Tosiasiahan on, ettei vaatetusalalla ole juuri työpaikkoja, koska se on trendiala. Kaikki hakee sinne. Toinen mokoma on datanomi. Se nyt ei oikeesti edes kiinnosta mua.

Jotenkin vaan ajottain ahistaa toi työllisyys. Tuntuu, että kouluihin menee aivan liian paljon aikaa, ja opiskeluun menee ikä ja terveys. JA sitten kun on tosiasia, ettei työtä saa niin kovin helposti. Isketään siihen vielä sekin, että nuoren ihmisen on vielä tavallistakin vaikeempi työllistyä. Se on rasittavaa. Kaikki tollanen, irtisanomiset, työllistymisen vaikeus ja muut vastaavat, lisää pelkoa tulevaisuudesta.

Niin Vihoviimeinen Tauti

On ollu harvinaisen paska päivä mulla tänään. Ensinnäkin, mulle tässä jaksossa perjantait on kuudelta herätys- aamuja. Ihanata. Sitte ku istun junassa, oon siinä jossain ehkä Keravan Tikkurilan välissä, iskee huono olo. mistä lie tullu, mut se alko ihan ykskaks, sormia napsauttaen. Yritin kyl soittaa kaislikkoon, muttei paljon auttanu, ilmeisesti siel ei joko oltu viel herätty ati sitte kännykkä ja henkilö oli eri paikoissa.

Joka tapauksessa, vaihoin junaa Pasilassa. Olo oli niin paska, et oli pakko ampasta junasta ulos Lepuskin kohalla, tuntu siltä et ois muuten vedelly pitkin junan lattioita, ja sekös ois naurattanu. Mitään ei sit tullukkaa, kärveistein siel Lepuskin assalla seuraavan junan tuloon saakka. Neko hyppäs Kilosta samaan junaan. Oli hiukan psyykkaamista ettei ois tarttenu hyppää taas Tuomarilassa junasta. Jotenki kestin Espooseen saakka.

Niinko sanotaan, raitis (ja mieluusti KYLMÄ) ilma auttaa huonovointisuuteen, ja oli suhteessa vähän parempi olo. Ilmotin kuitenkin Tatille, etten oo tunnille tulos, sen verta on paskanen olo nyt. Siitä sitte kattomaan josko terkka ois kerranki paikalla. Turha toivo seki, joten juoksin siitä koulusihteerille kysymään asiasta. Se lupas laittaa ovelle lapun, et terkka on sairaslomalla. Oli kuulemma kyllä infoa Kunkun sivuilla, mut kuka sieltä ne kattoo? Paitsi maikat.

Anyhoo, hengailin ympäri koulua, kävin kahviosta kattoo saisko vettä, ihan hiilihapotonta. Eip :P Sen jälkeen lähin vaeltaan kohden terkan vessaa, mut melkeen jouduin kääntymään uimahallin vessoille (lähempänä sitä kahvioo). Onneks ei tarttinu. Mut heti kun pääsin terkalle, iski huono oli ihan tosissaan niskan päälle, ja jouduin tekemään turhanki läheistä tuttavuutta terkan vessan pytyn kanssa. Sen jälkeen oli hitoksen paljon parempi olo.

Lähin matkaamaan takas Hyvinkäälle. Olo oli sen verta parempi, et uskoin voivani ehtiä takas himaan ennenku seuraavaa pukkaa. Aika turha luulo. Vaihoin Pasilassa junaa,, ja siel vitun rakennuksessa haisi niin viemärille, et pahaa teki. Ostin Ärrältä hiilihapotonta vettä ja maleksin raiteelle venttailemaan junaa. Ja taas, raitis ilma tekee ihmeitä. Mun juna ikävä kyllä vaan oli H-juna, joka pysähtyy Keravan jälkeen joka vituksen asemalla. Ja tietenkin mulla iski aivan valtavan huono olo Tikkurilassa, ja jouduin juoksemaan junasta ulos. Sieltä sitte tekemään tuttavuutta roskiksen takasen lumen kanssa, yrittäen pitää sen mahollisimman kaukan siit mistä ihmiset kävelee. Joku hiton akka katto mua nin nenänvarttaan pitkin, et teki TOSI pahaa. Kuvitteli tietenki et oon krapulainen nuori, vaikka pisaraakaan en ole elämäni aikana maistanu.

Siellä sai värjötellä sellasen puolisen tuntia, reilut. Sen jälkeen tuli sitte R-juna, joka on onneks aika paljon nopeempi kun toi H-juna on. Sielläki oli kyllä kevytta taistelemista ettei antanu ylen. Ois nimittäi laatta lentäny aika hiton tyylillä pitkin junaa, ja se ei oikeen houkuttele mua. Hyvinkäällä mua tultiin Kaislikosta vastaan, ja painelin sitte huoneeseen. Kattelin siinä Totoron, vedin jonkin sortin päikkäritki, tosin aika hankalaa ku kaikissa asennoissa on melkosen huono olo. Jossain kohtaa vedin naamariin pari mandariinia, jotka tuli rytinällä takas.

Nyt oon kyllä onneks saanu sapuskoituu peräti leivän ja yhen mandariinin. Toinen venttaa vieressä korkkaamista. Ja on sentään ees yks hyvä puoli, ei ainakaan paino tänä aikana tuu nousemaan. Harmittaa vaan ruotsti kun mun piti mennä yhden aikusen kanssa täältä kattomaan helsingin Kansallisteatteriin Viidoakkokirja. Ootin sitä aika innolla, mut se nyt stoppas tähän. Täytyy nyt sitte kattoa josko sinne sais myöhemmäks vaikka uudet liput, tai jotain vastaavaa.

Reissuja ja Lupauksia

Heilou.

Vuoden ensimmäinen blogimerkintä, hurraat sille!

Eli tulin sitte pari päivää sitten takas Unkarista. Olin siel tosiaan 20-31 päivä välillä. (ja ina kun pitös kirjottaa "päivä" melkeen kirjotan "päivö").

Alku aina hankalaa. Lähdin lauantaina pikkusiskon luona käymään tuolla Otalammella. koska sinne ei mee bussei ja vielä vähemmän tulee busseja, menin enste Vihtiin bussilla ja pikkusysterin isä haki mut sitten sieltä. Koska asun Hyvinkäällä asti, tartti mun mennä Helsingin kautta bussiasemalle. Helsingin rautatieasemalla hajos lainatusta matkalaukusta vetokahva. Miten ihanaa. Ja siitä kantokahvasta vetäminen oli kyllä syvältä.
Sunnuntaiaamuna, kun piti lähtee lentokentälle, huomattiin et auton toinen takaovi oli jääny auki, eli auton akku oli kokonaan lopussa. Mulle se aiheutti akuutin itkuparkukohtauksen, mut onneks auto saatiin mäkilähdöllä käyntiin. Ahisti kuitenkin koko hemmetin automatkan ajan niin ruotosti, varsinki kun mäkilähtö saattaa hajottaa yhen auton osan jonka nimee en muista. Ja se saattaa aiheuttaa, ettei se auto pääse seuraavasta katsastuksesta läpi. Ja se ois mun syy.

Lentokentälle ehittiin kuitenkin ajoissa. Painelin sen siliän tien check-in:iin, ja annoin ison matkalaukun sinne. Sen jälkeen vaelsin portille. Siellä selviskin, et koneen valmistelu oli myöhässä. Koneeseen sisään päästiin sen 15 minuuttia myöhäs, mikä on suht hyvin kun Emsterdamin kone oli jo 8 tuntia aikataulustaan myöhässä. Koneessa istuin ihan mukavan vähän vanhemman pariskunnan viereen, ja juttelin niiden kaa. Osottautu aika hyväks onneks et sain juttuseuraa, kun istuttiin koneessa tyhjän panttina sen 6 tuntia ennenku päästiin lentoon. Eli noin 8 tunitia koneessa istumista tuli yhteen suuntaan harrastettua.
Rasittavaa oli myös se, et koneen turvasäädöksien takia henkilökunta ei voi tarjota ruokaa ennenkun kone on ilmassa. Vettä kyllä tarjottiin. Onneks kännykät sai laittaa päälle. Kauhee soittelu ihmisille siitä mikä tilanne on. Ja koska en saanu Annuun suoraan yhteyttä jouduin soittaa enste Mardelle ja se sitte Annulle siit et mun kone on myöhäs. Annu venttaili sen kuus tuntia seil kentällä tyhjänpanttina.

Missattiin sit kun vihdoinkin pääsin Unkariin asti Annun kanssa vika bussi ja jouduttiin viettämään yö niiden perhetuttujen luona. Annu sano, ettei se saanu juur nukuttuu, mut mie taas nukuin ku tukki senki edestä. Väsymys paino isosti päälle.
Seuraavana päivänä (tai samana, koska päästiin itseasiassa vasta puol yhen maissa nukkumaan) meijät heitettiin bussiasemalle, mistä sitte jatkettiin bussilla Veszprémiin. Siellä oltiin joskus 12-13 välillä päivällä. Kun päästiin bussista ulos ja lähettiin kävelemään kohtin Annun kotia, myös matkalaukun kantokahva irtos. Siin vaiheessa tuli lievä "tää ei voi olla totta, sano ettei se oo totta!" olo. Koska se oli painava, ja Annulla ja mulla ei ollu toivookaa kantaa sitä niiden talolle asti, Annu soitti faijansa hakemaan laukun. Onneks kuitenkin päästiin perille asti.

Toi alku oli melosta sähellystä tosiaankin. Kaikkein eniten tossa laukkujupakassa harmittaa, et se laukku oli lainassa. Mut omistaja sano, et se on ostettu Turkista, mikä saattaa selittää sen et se hajos niin kovin helposti. Mene ja tiedä. Toivon vaan, ettei se kovin kallis laukku kuitenkan ollu, jos ja kun sen joudun maksaan.

Unkarissa sitte mentiin Annun ja sen jonkun kaverin kanssa kattomaan sen kaverin joulujuhlaa. Se oli aika... kammottava. ne tyypit ei oikeesti osaa laulaa sitten yhtään. Yhetki heebot veti jotain ihme karjumishowta, ja mie toivoin vaan ettei mun korvaparat joutus kärsimään niin mahottoman paljon. Sitte siel oli pari tyyppii, jotka yritti laulaa System Of a Downin kappaleen Atwa, mut feilas niin täysillä et sydämeen sattuu. Se oli jotain niin kammottavaa, se oli suorastaan pyhäinhäväistys.





Kuitenkin siel oli myös yks hyvä esitys, joskaan kaikki ei tuntunu sitä arvostavan samassa mielessä kun minä. Kyseessä oli ikäsekseen tosi taitava napatanssija. Jätkät tietty rakastaa, kerran kyseessä on paljasta pintaa, mutta oma kokemus on, et se tyttö oli tosi taitava. Ohessa video ammattimaisesta napatanssijasta, joka ei siis oo sen yhen koulun tyttö, vaan silkka esimerkki kuinka hienoa se napatanssi voi olla parhaimmillaan.





Ton joulujuhlan lisäks käytiin annun kanssa ostamass autliaisia. Löysin myös itelle kaikkea tosi nättiä. koska en jaksa nyt ottaa kuvaa, laitan myöhemmässä merkinnässä kuvat ;D


Ja sitte, uusvuos. Uudenvuoden lupausten aikaa. Miun pikku lupaukset on aina tähän mennessä menny rikki. mutta tässä jotain joita aion nyt tänä vuonna yrittää pitää.

1. En juo minkäänlaista alkoholia ennen kuin täytän 20 vuotta (eli elokuun 19. päivään mennessä ei yhtään alkomahoolia).

2. Teen tulevan vuoden aikana tavaroistani inventaarion ja hankkiudun ylimääräisestä tavalla tai toisella eroon.

3. Laitan kuukaudessa ainakin 70€ säästöön kuukauden tuloista, jos tuloja on tarpeeksi paljon tuon summan sivuun laittoon.

4. Lisään liikuntaa mm. uimalla, kävelemällä ja uudella lihastreenillä jonka löysin tämän kuukauden cosmosta.

5. Saavutan alle 80 kilon pysyvän painon ja mahdun samalla 40-44 kokoisiin vaatteisiin, vähintään.

6. keskityn koulunkäyntiin aktiivisemmin, eli luen kokeisiin paremmin ja teen läksyt.

7. Muistan pestä hampaani vähintään kerran päivässä. (Kyllä, tämä on mulle ongelma).

siinä oli mun uudenvuoden lupaukset. Ne ehkä vaikuttaa kovin isoilta, mutta osa niistä liittyy niin kiinteesti toisiinsa, että niiden toteuttaminen yhdessä lienee helpompaa kuin jomman kumman yksistään. Toivon kanssa, että kaverit tukis mua tämän kanssa ja lähtis mukaan kävelylle, uimaan jne. ^^

Mulla on myös yksi pienenpieni unelma jonka haluisin toteuttaa jonkun kaverin kanssa tänä vuonna :D ahluisin tehä kirjastossa jonkun kanssa läksyt. Jostain syystä se on yksi mun unelmista. Yksinkään kun ei oikeen kehtaa mennä... Ja kaksin aina kaunihimpi ;D