Dodging mental barriers

This time this will be in English. I apologize if any of you won't understand. But this is one of the only ways I can actually tackle my mental barriers. And this is far from being foolproof as well.

Today, I went to the library, and ended up in the health section. Mental health as well as physical. All of you probably know I got issues with my weight and some other stuff as well. So I loaned some of those books. I haven't read them yet.

This is really hard for me. I'm not completely sure how to express myself. I will probably wander to sidetracks a lot too. It'd be a lot worse if I actually wrote in Finnish.

Now, I have, for some reason, created huge mental barriers in my mind. And those barriers stop me from thinking the important stuff. Like why can't I remember a huge part of my childhood. Or why I do stuff I shouldn't - or more precisely, why I don't do the stuff I should.

The barriers mostly work like distractions. I start thinking about something that might hurt me, I see something, anything, my mind wanders off. Starts to think about that something I saw. And it really can be anything, from a falling leaf to a truck. Obviously my mind's been doing that for a long time, since it's pretty much automated.

In fact, I already have overcome one aspect of the problem. I used to mentally wander off also in hard situations, like when I had had a fight with one of the kids from the place I lived. In most cases, it felt like some song sprang to my head. Know the feeling of a song being stuck in your head? Kind of like that. I could see the people talking, but I didn't really register what they said. I didn't remember.

So why does my head work like that? What has caused my mind to decide moments like that would be "dangerous" to my mental health? I know kids can't scope with mental stuff without help. Was I without help? Has something happened in my past that makes me forget? I once read this book about people with a childhood trauma. Most of them were abused mentally and physically, and more than once. I have some of the same symptoms as they had. And it is very, very scary. I don't remember being abused. But so did none of them, not 'til they were adults.

This makes me really scared. I want to know! Is it because something has happened to me as a child? What can cause my mind to block certain situations? Why?!

It pains me, not knowing. In a way, there is something in my mind, threatening me, threatening my existence. Am I really who I am? Could that explain my depression? Could that explain why I don't remember my childhood much? And why the stuff I do remember have no feelings attached?

And if I remember, will I be me anymore?

Am I me? Am I faking my emotions, my self, all?

This is scary, very scary. And I can't find answers on my own. I have pleaded for help, I truly have. It would be best to confront these underlying memories with someone who can help me handle them. What would happen if they some day just pop back, and I crack?

I am worried.

Ihana uusi sohva

Töntöröö, vaihteeks huono rahatilanne. Mutta niin kai se menee, elämä on.

Anyways, ei se niin mahottoman huono ois, ellen ois joutunu totta kattia viemään eläinlääkäriin - kaks kertaa. Mokomaan touhuun meni sellanen 270€. Se tuntuu kuulkaas, isommillakin tuloilla kun mitä mä saan. Onneks oli kaikki suht kunnossa, ja nyt se alkaa jo ol

la normaali.

Mutta, entinen sohva sai lähtöpassit, ja uutta pukkaa tilalle. Millanen? See for yourself :D

Ite ainakin tykkään tosta ihan täysillä. Antiikkia, rokokoon ajalta, mahollisesti uudelleen verhoiltu. 185€! Ei paha. Ja se tulee näillä näkymin ens viikolla Forssasta.

Kuka minä olen?

Itsestään huomaa aika ajoin erilaisia asioita. Hyviä, pahoja ja ihan vaan outoja, ja kaikkea siltä väliltä.

Asun nyt vammaiskuntoutuspalveluyksikössä (mikä sanahirviö!), ja joudun tekemään asiakassuunnitelmia ja vastaavia missä mietitään mm. voimavaroja, ongelmakohtia ja keinoja niiden hoitamiseen. Niiden yhteydessä olenkin nyt huomannu itsestäni erilaisia asioita.

Taustaa niille jotka eivät tiedä:

Muutin Hyvinkäältä tukikoti Kaislikosta asumispalveluykiskkö Satakieleen, joka on vammaiskuntoutuspalvelu. Täällä maksan vuokraa 37 neliön yksiöstä jossa asun kohtuullisen itsenäisesti. Saan osan ruoasta nk. "yleisistä tiloista", missä on kanslia ja henkilökuntaa paikalla 24/7. Jos en kävisi koulua, joutuisin Satakielen järjestämään työnkaltaiseen hommaan. Tuskin tulen asumaan tässä kahta vuotta pidempään, ja useimmat ovat asuneet tässä yli viisi vuotta, joku on asunut kymmenenkin vuotta.

Mutta asiaan.

EN juuri ihmeellisen paljon phdiskele itseäni ja elämääni itsekseni tai itsenäisesti. Tai hirveästi muitakaan asioita. Silti minulla on paljon mielipiteitä asioista, ja kykenen vieläpä perustelemaan ne hyvin. Miten tähän päästään?

Yksi on alitajunta. Ilmeisesti alitajuntani toimii ylikierroksilla, varsinkin kun nukun. Lopputulos on harvinaisen levottomat yöunet, ja riittämättömältä tuntuva lepo vaikka olisi nukkunut koko 8 tuntia. Alitajuisesti siis työstän asioita ja mielipiteitä niistä.

Toisen huomasin vasta eilen. Pohdin asioita ääneen, tarvitsen kuuntelijan, ja mahdollisesti kyselijän. En itsekään oikein vielä ymmärrä tätä oivallusta... mutta ilmeisesti ainakin osittain työstän ajatuksiani asioista, omaa kuvaani itsestäni ja ympäristöstäni puhumalla. En ole kovinkaan hyvä aktiivisesti ja tietoisesti ajattelemaan asioita, se turhan usein katkeaa johonkin ajatukseen jostain aivan muusta joka vie huomion. Mutta kun täällä, kun tein hoitajan kanssa asiakassuunnitelmaa, jouduin kertomaan itse itsestäni, vahvuuksistani, heikkouksistani, huomasin samalla pohtivani asioita ääneen. Olin paljon äänessä.

Itse asiassa, koko tämän jutun kirjoittaminen on hankalaa.

Mitä tästä kaikesta voin päätellä? Ekä nukkuisin paremmin ja levollisemmin jos pääsisin keskusteluyhteyteen ammatti-ihmisen kanssa. Ei siis vain tämän paikan työntekijöiden; he ovat tavallaan "liian lähellä". Vaan joku jonka tapaisi vaikka kerta viikkoon. Tosin, toivoa sopii että henkilökemiat osuvat yhteen.

Mutta kaikkein eniten tämä on valtaisan hämmentävää. Vasta nyt alan huomata kuka itse olen, missä olen ja minne haluan mennä.

Ja jotenkin se on.... valtavan pelottavaa.

Rahat on loppu

Mikä on lopputulos kun yhdistetään minimaaliset tulot, kaks eläinlääkärikäyntiä ja vuokranmaksu? Se että vuokraan ei ole varaa.

Kakaralla oli pissimisvaikeuksia selvästi, ja jouduin sen viemään lääkäriin. Well, no problemo, 112 euroa lasku ja lääkkeitä naamariin. Sitten noin kahen viikon päästä, taas sillä on pissivaikeuksia. Eikun uudestaan lekuriin. Ja sinne humahti 150 euroa + lääkkeisiin rahaa. Ja mikä on lopputulos? Noin 100 euroa puuttuu vuokrasta. Hurraa. Ja isäkin on hiukan miinuksilla eikä voi lainata.

Niin, ja en mie tän ansiosta päässy Animeconiin 2011 myöskään.

Nyt kun sais jostain piereskeltyä rahaa...

Niin se kai menee:

Rahat on loppu, mutta

Rahat on loppu, mutta

Myydään Volvo

Paitsi ettei mulla ole Volvoa, vaan nukke. URGH. Saisin siitä about 140 euroa, ainakin.

Oli pula, pula, pula

Oli raha, raha, raha

Oli raha, oli pula

Oli pula-raha, raha-pula

Muutto, muutos

Jaahas.

En ole kovin paljoa viime aikoina tänne rustaillu. Ensinnäkin, en ole päässyt koneelle ja sen jälkeen oon ollut liian busy muuton kanssa. Nyt asun uudessa kämpässä ja pitäs saada tavarat paikalleen. Helpommin sanottu kun tehty, khyl... Ottaen huomioon mun tavaran paljouden.

Enemmän nyt ärsyttää kyllä se, että ruokavalioni on taas kussu ja pahasti. Alotin karppaamisen tossa ehkä kuukaus, vähän reilu, sitten, ja pudotin kahessa viikossa kolme kiloa. Mutta, nyt kun asun uudessa mestassa ja syön muiden kanssa aamupalaa joudun syömään samoja kuin ne, aka paljon hiilareita joita yritän välttää. Leipää, perunaa, makaroonia... Ja sen huomaa. Muutin tänne maanantaina, ja jo nyt mun vatsa huutaa ja valittaa. Huomaa kyllä et karppaus sopii mun vatsaparalle paljon paremmin kuin ihan tavallinen ruokavalio. Ja pelkään että mun paino alkaa taas nousta. Ja sitä en todellakaan toivo.

Justiinsa nyt istun mun kämpillä ja koetan selvitä tästä kuumuudesta hengissä. Tossa jonkun ajan päästä lähden serkun synttäreille (ja toivottavasti muistan ottaa sen kypärän jonka sinne unohdin mukaan kun lähen!). Kaupassakin pitää sitte käydä, ostaa maitoa nyt ainakin, ehkä muutaki. Ja sitte pitää etsiä kaikki laskut ja maksaa ne. Oh so fun.

Onneks senään jo 16 päivä saa tietää mihin pääsee opiskelemaan. Vois sitten ryhtyä opintotukea anomaan.... Vien tänään asumistukihakemuksenkin postiin. Mutta jotain pitäs kyllä kesäkskin keksiä. Töitä tai jotain järkevää puuhaa.