Kuka minä olen?

Itsestään huomaa aika ajoin erilaisia asioita. Hyviä, pahoja ja ihan vaan outoja, ja kaikkea siltä väliltä.

Asun nyt vammaiskuntoutuspalveluyksikössä (mikä sanahirviö!), ja joudun tekemään asiakassuunnitelmia ja vastaavia missä mietitään mm. voimavaroja, ongelmakohtia ja keinoja niiden hoitamiseen. Niiden yhteydessä olenkin nyt huomannu itsestäni erilaisia asioita.

Taustaa niille jotka eivät tiedä:

Muutin Hyvinkäältä tukikoti Kaislikosta asumispalveluykiskkö Satakieleen, joka on vammaiskuntoutuspalvelu. Täällä maksan vuokraa 37 neliön yksiöstä jossa asun kohtuullisen itsenäisesti. Saan osan ruoasta nk. "yleisistä tiloista", missä on kanslia ja henkilökuntaa paikalla 24/7. Jos en kävisi koulua, joutuisin Satakielen järjestämään työnkaltaiseen hommaan. Tuskin tulen asumaan tässä kahta vuotta pidempään, ja useimmat ovat asuneet tässä yli viisi vuotta, joku on asunut kymmenenkin vuotta.

Mutta asiaan.

EN juuri ihmeellisen paljon phdiskele itseäni ja elämääni itsekseni tai itsenäisesti. Tai hirveästi muitakaan asioita. Silti minulla on paljon mielipiteitä asioista, ja kykenen vieläpä perustelemaan ne hyvin. Miten tähän päästään?

Yksi on alitajunta. Ilmeisesti alitajuntani toimii ylikierroksilla, varsinkin kun nukun. Lopputulos on harvinaisen levottomat yöunet, ja riittämättömältä tuntuva lepo vaikka olisi nukkunut koko 8 tuntia. Alitajuisesti siis työstän asioita ja mielipiteitä niistä.

Toisen huomasin vasta eilen. Pohdin asioita ääneen, tarvitsen kuuntelijan, ja mahdollisesti kyselijän. En itsekään oikein vielä ymmärrä tätä oivallusta... mutta ilmeisesti ainakin osittain työstän ajatuksiani asioista, omaa kuvaani itsestäni ja ympäristöstäni puhumalla. En ole kovinkaan hyvä aktiivisesti ja tietoisesti ajattelemaan asioita, se turhan usein katkeaa johonkin ajatukseen jostain aivan muusta joka vie huomion. Mutta kun täällä, kun tein hoitajan kanssa asiakassuunnitelmaa, jouduin kertomaan itse itsestäni, vahvuuksistani, heikkouksistani, huomasin samalla pohtivani asioita ääneen. Olin paljon äänessä.

Itse asiassa, koko tämän jutun kirjoittaminen on hankalaa.

Mitä tästä kaikesta voin päätellä? Ekä nukkuisin paremmin ja levollisemmin jos pääsisin keskusteluyhteyteen ammatti-ihmisen kanssa. Ei siis vain tämän paikan työntekijöiden; he ovat tavallaan "liian lähellä". Vaan joku jonka tapaisi vaikka kerta viikkoon. Tosin, toivoa sopii että henkilökemiat osuvat yhteen.

Mutta kaikkein eniten tämä on valtaisan hämmentävää. Vasta nyt alan huomata kuka itse olen, missä olen ja minne haluan mennä.

Ja jotenkin se on.... valtavan pelottavaa.

Asumiskysymyksiä

On ollu hiukan raskasta koko viime syksy ja alkutalvi. Sen jälkeen kun täytin 20, on asiat menny aika railakkaasti pieleen. Ehkä yks ahdistavimista asioista Kaislikossa on se, että oon oikeesti se vanhin, JA, sinne tulee aika ajoin työherjottelijoita, jotka on about mun ikäsiä. Se ottaa koville.

Tosiasiahan on, että oon kussu siellä hommani sen verran että multa otettiin tietokone pois. Saan sen ens kuussa takas. Sitä ennen, täytyy tulla toimeen kirjaston ja koulun koneilla toimeen. Ei aina mikään helpoin homma. Saan toki konetta käyttään kotilomamestoilla, mutsilla ja faijalla. Ettei se nyt oikeesti niin kovin iso ongelma edes ole. Silti se periaatteessa ottaa aivoon. Mutten voi syyttää kun itteäni.

Ja sitten on se, että täytän ens elokuussa 21. Se tarkottaa sitä, että mun jälkihuolto lopetetaan, ja siirryn virallsiesti aikuispuolen asiakkaaksi. Ongelmana on se, etten voi siinä vaiheessa enää asia Kaislikossa, vaan pitää muuttaa muuanne. Minne, onkin nyt se suurin kysymys. Varsinkin kun, omasta mielestänikään, en kovin hyvin välttämättä pärjäisi jos asuisin yksin. Eli tarvitsisin tuettua asumista.
Nyt, onkin sellainen mahdollisuus, että Kirkkonummen kunta luokittelee mut tuettua asumista tarvitsevaks. Sitä varten tarvitaan lääkäriltä, Kaislikolta ja vissiin mua hoitavalta sossulta lausunnot. Ei oo suinkaan varmaa, että mut luokitellaan "väliaikaista asumistukea" tarvitsevaks. Mutta JOS luokitellaan... Saatan muuttaa Kiloon asumaan! Kilossa ois sellanen paikka missä voisin vissiin ainakin kaks vuotta tarvittaessa budjata. Ja jos vielä pääsen Keravalle opiskelemaan... Hyvin menee!

Ei muuta kun kädet ristiin, peukut pystyyn ja toivomaan!