Asun nyt vammaiskuntoutuspalveluyksikössä (mikä sanahirviö!), ja joudun tekemään asiakassuunnitelmia ja vastaavia missä mietitään mm. voimavaroja, ongelmakohtia ja keinoja niiden hoitamiseen. Niiden yhteydessä olenkin nyt huomannu itsestäni erilaisia asioita.
Taustaa niille jotka eivät tiedä:
Muutin Hyvinkäältä tukikoti Kaislikosta asumispalveluykiskkö Satakieleen, joka on vammaiskuntoutuspalvelu. Täällä maksan vuokraa 37 neliön yksiöstä jossa asun kohtuullisen itsenäisesti. Saan osan ruoasta nk. "yleisistä tiloista", missä on kanslia ja henkilökuntaa paikalla 24/7. Jos en kävisi koulua, joutuisin Satakielen järjestämään työnkaltaiseen hommaan. Tuskin tulen asumaan tässä kahta vuotta pidempään, ja useimmat ovat asuneet tässä yli viisi vuotta, joku on asunut kymmenenkin vuotta.
Mutta asiaan.
EN juuri ihmeellisen paljon phdiskele itseäni ja elämääni itsekseni tai itsenäisesti. Tai hirveästi muitakaan asioita. Silti minulla on paljon mielipiteitä asioista, ja kykenen vieläpä perustelemaan ne hyvin. Miten tähän päästään?
Yksi on alitajunta. Ilmeisesti alitajuntani toimii ylikierroksilla, varsinkin kun nukun. Lopputulos on harvinaisen levottomat yöunet, ja riittämättömältä tuntuva lepo vaikka olisi nukkunut koko 8 tuntia. Alitajuisesti siis työstän asioita ja mielipiteitä niistä.
Toisen huomasin vasta eilen. Pohdin asioita ääneen, tarvitsen kuuntelijan, ja mahdollisesti kyselijän. En itsekään oikein vielä ymmärrä tätä oivallusta... mutta ilmeisesti ainakin osittain työstän ajatuksiani asioista, omaa kuvaani itsestäni ja ympäristöstäni puhumalla. En ole kovinkaan hyvä aktiivisesti ja tietoisesti ajattelemaan asioita, se turhan usein katkeaa johonkin ajatukseen jostain aivan muusta joka vie huomion. Mutta kun täällä, kun tein hoitajan kanssa asiakassuunnitelmaa, jouduin kertomaan itse itsestäni, vahvuuksistani, heikkouksistani, huomasin samalla pohtivani asioita ääneen. Olin paljon äänessä.
Itse asiassa, koko tämän jutun kirjoittaminen on hankalaa.
Mitä tästä kaikesta voin päätellä? Ekä nukkuisin paremmin ja levollisemmin jos pääsisin keskusteluyhteyteen ammatti-ihmisen kanssa. Ei siis vain tämän paikan työntekijöiden; he ovat tavallaan "liian lähellä". Vaan joku jonka tapaisi vaikka kerta viikkoon. Tosin, toivoa sopii että henkilökemiat osuvat yhteen.
Mutta kaikkein eniten tämä on valtaisan hämmentävää. Vasta nyt alan huomata kuka itse olen, missä olen ja minne haluan mennä.
Ja jotenkin se on.... valtavan pelottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti