Dodging mental barriers

This time this will be in English. I apologize if any of you won't understand. But this is one of the only ways I can actually tackle my mental barriers. And this is far from being foolproof as well.

Today, I went to the library, and ended up in the health section. Mental health as well as physical. All of you probably know I got issues with my weight and some other stuff as well. So I loaned some of those books. I haven't read them yet.

This is really hard for me. I'm not completely sure how to express myself. I will probably wander to sidetracks a lot too. It'd be a lot worse if I actually wrote in Finnish.

Now, I have, for some reason, created huge mental barriers in my mind. And those barriers stop me from thinking the important stuff. Like why can't I remember a huge part of my childhood. Or why I do stuff I shouldn't - or more precisely, why I don't do the stuff I should.

The barriers mostly work like distractions. I start thinking about something that might hurt me, I see something, anything, my mind wanders off. Starts to think about that something I saw. And it really can be anything, from a falling leaf to a truck. Obviously my mind's been doing that for a long time, since it's pretty much automated.

In fact, I already have overcome one aspect of the problem. I used to mentally wander off also in hard situations, like when I had had a fight with one of the kids from the place I lived. In most cases, it felt like some song sprang to my head. Know the feeling of a song being stuck in your head? Kind of like that. I could see the people talking, but I didn't really register what they said. I didn't remember.

So why does my head work like that? What has caused my mind to decide moments like that would be "dangerous" to my mental health? I know kids can't scope with mental stuff without help. Was I without help? Has something happened in my past that makes me forget? I once read this book about people with a childhood trauma. Most of them were abused mentally and physically, and more than once. I have some of the same symptoms as they had. And it is very, very scary. I don't remember being abused. But so did none of them, not 'til they were adults.

This makes me really scared. I want to know! Is it because something has happened to me as a child? What can cause my mind to block certain situations? Why?!

It pains me, not knowing. In a way, there is something in my mind, threatening me, threatening my existence. Am I really who I am? Could that explain my depression? Could that explain why I don't remember my childhood much? And why the stuff I do remember have no feelings attached?

And if I remember, will I be me anymore?

Am I me? Am I faking my emotions, my self, all?

This is scary, very scary. And I can't find answers on my own. I have pleaded for help, I truly have. It would be best to confront these underlying memories with someone who can help me handle them. What would happen if they some day just pop back, and I crack?

I am worried.

Unien Tulkintaa?

Unet on mielenkiintosia. Ja näen aika usein unia jotka muistan. Ois aivan mahtavaa käydä joskus unien tulkitsijan pakeilla. Totta, kaikilla on usein oma symboliikkansa unissa, mutta unissa usein on myös varsin universsaleja symboleja myös. Miksi muuten niin moni ihminen ympäri maailmaa näkee unta putoamisesta, lentämisestä ja vedestä?

Itse asiassa, en oo koskaan nähny unta putoamisesta tai lentämisestä. En näe putoomisesta painajaisia, tai en ainkaan muista niitä. Ja lentäminen puuttuu lähes kokonaan. Mulla lentäminen ei ole muodossa "hei istun lentokoneessa" tai "hei, osaan lentää ilman minkäänlaista ponnistusta pelkän ajatuksen voimalla". Mulla se on useimmiten leijumista... ja jos oikeasti lennän, se aina vaatii taitoa ja apuvälineitä. Kerrän ainakin muistan nähneeni unta, missä olin yksitasosen pienen koneen kyydissä, mutta siinäkään lentäminen ei ollu pääosassa, vaan vain keino nähdä eri tavalla.

Mutta vettä on unissani todella usein, ja melkein kaikissa muodoissaan vesihöyryä lukuunottamatta. On lunta ja jäätä (aika harvoin), usvaa ja sumua (nykyään harvoin), ja vettä eri nestemeäisissä muodoissaan: suoita, järviä, lampia, jokia, meriä... Joskus uin niissä, joskus en. Joskus ylitän ne sillan tai veneen tai vastaavan avulla, joskus en. Joskus ne ovat pääosassa, josus pelkkää maisemointia. Mutta miksi ihmeessä näen niinpaljon unia missä on vettä?

Muutenkin melko usein unissani on luontoa. Muistan eräänkin unen, jossa oli varsin komeita kallioita, jylhiä. Ja oli syviä kalliojärviä, joissa pesi jonkin sortin vesilintuja.

Toisaalta, myös erilaisia rakennuksiakin on. Muutaman kerran olen nänhyt unta junista - tai ainakin junaradoista. Niihin joskus liittyy junassa olo, joskus ei. Aika usein kuitenkin liittyy. Olen nähnyt unia myös metroista ja busseista, joskin paljon harvemmin. Ne useimmiten, ainakin metrot, liittyvät unieni rakentamiin "Helsinkeihin".

Joskus näen myös todella todentuntuisia unia. Kävin joskus aivan pentuna iskän kanssa Helsingin eläintieteellisessä museossa, ja se todella teki pieneen ihmiseen valtavan vaikutuksen. Näin siitä todella todentuntuisia unia, missä kävin siellä isän kanssa, todella usein. Loppujen lopuksi, kun olin vanhempi, luulin käyneeni siellä todella usein.

Myös muita todellisia, tai todellisuudesta ideansa saaneita asioita on unissani aika ajoin. Melkoisen usein ne paikat ovat kirjastoja. Usein etsin niissä jotain aineistoa, joka liittyy johonkin sillä hetkellä kinnostavaan sarjaan. Joskus mukanani on muitakin ihmisiä, usein on isäni ollut mukana.

Olen myös nähnyt pipenempänä unta autolla ajamisesta. Ne unet olivat usein enemmän tai vähemmän toistuvia, ja niissä oli aina toistuvia aiheita. Nykyään en enää autoilu-unia juurikaan näe.

Loppujen lopuksi, uneni taitavat saada suuren osan materiaalistaan pirullisesta mielikuvituksestani. Ei ole kovinkaan montaa unta, jotka voisi luokitella "normaaleiksi", jos nyt mitään unta ylipäätään voi.

Mitä voin sanoa? Unet ovat pirun mielenkiintoisia!