Aina joskus on aika muuttua. Joskus muutos tulee toivomatta, joskus muutos tulee tieten tahtoen.
Mutta muutos sattuu, aina.
Oli se sitten muutos parempaan tai huonompaan, muutos on tuskallinen. Muutos on askel tuntemattomaan. Pois tutusta.
Ja silti, elämä on muutosta.
Ei pelkkä elossa pysyminen, vaan eläminen. Jos jää paikalleen, jää paljosta paitsi. Jos ei uskalla kiivetä, ei myös putoa, mutta joutuu katsomaan tavoitettaan alhaalta käsin.
Ja nyt, kaikkien aikaisempien muutosten jälkeen, edessäni on taas muutos. Tällä kertaa se alkoi paljon hiljaisemmin, paljon pienemmästä asiasta kuin aiemmin. Ja silti se on muutos, jota olen yrittänyt käynnistää jo pitkään.
Mutta nyt se alkoi spontaanisti. Ja kaiken lisäksi niin typerästä syystä...!
Haluan nätimmät pantsut.
Eikä se ole niiin yksinkertasta. Haluan yhteensopivat rintsikat ja pantsut. Ja koska tavallisten vaatekauppojen rintaliivivalikoimat D-kuppiselle on niin heikkoa, myös yhteensopivien pantsujen löytyminen on kiven alla. Onnistuin kuitenkin löytämään Lindexiltä yhdet kivat rintsikat. Jotka ei olleet ne jotka halusin. Etin niihin sitte sopivia alushousuja.
Löysin paritki sopivat alkkarit, mut nämä on mun kohalla kahessa osassa normaalista poikkeevat: Ne on melkeen kokonaan pitsiä, ja ne on melkeen stringit.
Sen lisäks löysin Lindeksiltä sukkanauhapidikkeet. Rakastuin!
Kuitenkin nää on vaan Lindeksin helpismalleja. Mentiin tänään Kaislikon yhden kesäaikusen kanssa ihan alusvaatekauppaan. Oli helvetin kallis mesta! Kauheen venkslaamisen jälkeen löydettiin yhet alkkarit ja rintsikat, jotka saatiin kuudelkympillä (ja siinki jo melkeen 20€ alennusta).
(Noi näyttää paremmilta sitten päällä).
Kuitenkin pidemmän päälle tää on vaan eka askel. Muutos on tulossa, ja mulla on tunne, että se on iso. Oon taistellu painoni kanssa jo pidempään, enkä oo saanu muutosta suuntaan tai toiseen. Oon ollu asiasta aika masentunu ja vaikka mitä. Mutta vasta oikeestaan nyt musta oikeesti tuntuu siltä, että saisin asialle jotain tehtyäkin.
Ja aloitin sieltä minne kukaan ei nää.
Mutta siihen liittyy muutakin. Ehkä, ehkä, jos mun itsetuntoni paranis, niin ehkä mäkin löytäsin vielä joskus jonkun... Jonkun joka on yhtä tosissaan kun minä.
Ehkäpä saisin lisää rohkeutta olla minä.
Minkä takia pitäisi kulkea polkua jota ei halua kulkea vain varmistaakseen asian? Miksei ole rohkeutta elää unelmaansa ja kulkea polkua jota todella haluaa kulkea? Kun löytää oman unelmansa, oman polkunsa, sitä pitäisi kulkea siihen uskoen, pelkäämättä sitä että lopulta saattaakin saavuttaa unelmansa.
Miksi se on niin vaikeaa? Miksi se on niin pelottavaa?
Onni on pieniä asioita, jotka liian usein huomaa vasta kun ne on menneet. Pitää oppia katsomaan maailmaa enemmän lapsen lailla, oppia ihastelemaan yksinkertaisia asioita ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Omat onnellisimmat hetkeni olen kokenut yksin, kävellessäni keskellä myöhäistä yötä kotiin tihkusateessa, kun ihmisten äänet ovat hiljenneet eikä kuulu kuin luonnon ääni. Silloin tuoksuu sade, silloin on kevyt olo ja olen onnellinen.
J ihminen tavoittelee aina onnea , itselleen ja lähimmäisilleen. Kuitnekin moni ihminen pelkää olla onnellinen, eikä koe ansaitsevansa sitä.
En ole uskovainen, mutta rukoilen silti: anna kaikkien ihmisten ymmärtää olevansa onnen arvoisia. Minä olen sen arvoinen. Sinä olet sen arvoinen. Minä pystyn tavoittamaan onnen. Sinä pystyt tavoittamaan onnen. Meillä on lupa olla onnellinen. Kukaan ei kiellä sitä. Mene siis peilin eteen, ja sano itsellesi minä olen onnen arvoinen, minä saan olla onnellinen vaikka joku muuta väittäisi.
Minä saan olla onnllinen! Minulla on oikeus olla onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti